Kuopion Puhelimen kannattavuus tippui
8.8.2005 14:18 Kuopion Puhelin -konsernin liikevaihto kasvoi vuoden 2005 ensimmäisellä puoliskolla 49,8 miljoonaan euroon edellisvuoden 37,1 miljoonasta. Sen liikevoitto kuitenkin tippui vuoden 2004 4,9 miljoonasta eurosta 1,9 miljoonaan.
Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat merkittävästi Enfo Disnetin liittäminen konserniin sekä konsernin it-liiketoiminnan toiminnallinen kasvu, jonka osuus oli pomppasi ensimmäistä kertaa yli viidenkymmenen prosentin.
Konsernin liiketoiminnan kannattavuus heikkeni ensimmäisellä vuosipuoliskolla teleoperaattoriliiketoiminnan toimintaympäristön muutosten vuoksi. Sen tulos kuitenkin pomppasi 7,4 miljoonaan euroon edellisvuoden 4,6 miljoonasta ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myynnistä saatujen kertaluonteisten myyntivoittojen vuoksi.
It-toiminnan kasvun lisäksi KPY:n kaapelitelevisiotoiminnan liikevaihto ja -voitto kasvoivat. Yhtiön mukaan kasvun taustalla on laajakaistapalvelujen hyvä kysyntä, vaikka laajakaistapalveluiden voimakas hintakilpailu vaikuttikin kannattavuuteen laskevasti.
KPY:n teleoperaattoriliiketoiminnan liikevaihto ja liikevoitto laskivat ensimmäisellä puoliskolla lankapuhelinasiakkaiden määrän ja lankaverkkopuheluiden ennakoitua suuremman vähenemisen vuoksi. Laajakaistapalveluiden kysyntä on kuitenkin jatkunut vahvana, mutta yhtiön uusien asiakkaiden hankintakustannukset vaikuttavat negatiivisesti yhtiön tulokseen lyhyellä aikavälillä.
Yhtiö odottaakin lankaliittymäpalveluiden kysynnän vähenemisen laajakaistaliittymäkilpailun kovenemisen vaikuttavan sen koko vuoden liikevoiton tippuvan viime vuotista heikommaksi. Konserni kuitenkin odottaa koko vuoden tuloksen olevan edellisvuotta suurempi kertaluonteisten myyntivoittojen vuoksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Valikoitu mobiilimainonta kelpaa suomalasille
25.05.2007 Suomalaiset saattavat kirota kännykkään pyytämättä tunkevia mainosviestejä, mutta tilanne muuttuu silloin kun he itse pääsevät määrittelemään markkinoinnin sisällön. Yli 80 prosenttia suomalaisista haluaa myös osallistua kännykkäkyselyihin ja markkinatutkimuksiin.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvayritys julkaisee filmisarjan verkkorikollisuudesta
25.05.2009 Tietoturvayritys McAfee on julkaissut verkkorikollisuudesta kertovan kuusiosaisen filmisarjan ensimmäisen osan verkossa. Jatko-osat seuraavat kahden viikon välein.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












