Suomen Sun pärjäsi palveluissa, taantui tuotteissa
25.8.2005 15:08 Suomen Sun Microsystemsin nettolaskutus tilikaudella 2005 oli 62 miljoonaa euroa. Liikevaihto paikallisesti laski viisi prosenttia.
Sunin palvelumyynti Suomessa kasvoi, ja tuotemyynti vastaavasti pieneni edellisvuoteen verrattuna. Yhtiön mukaan liiketoiminnan kannattavuus pysyi tyydyttävällä tasolla.
Sunin tilivuosi päättyi 30. kesäkuuta. - Laitteiden hinta-suorituskyky kehittyi asiakkaille myönteiseen suuntaan. Myös teleoperaattoreiden kilpailu heijastui investointimääriin. Teimme tilivuoden alkupuolella toimintaamme muutoksia ja investointeja, jotka näkyivät viimeisellä kvartaalilla voimakkaana kysynnän kasvuna, sanoo Sun Microsystemsin toimitusjohtaja Jarmo Kuusivuori.
Suomi suopea Solarikselle
Ohjelmistomyynnin merkitys Sunin liiketoiminnalle kasvoi. Vuoden alussa julkistettu alustariippumaton ja ilmainen Solaris 10 -käyttöjärjestelmä on otettu Suomen markkinoilla hyvin vastaan, Sun arvioi. Maailmanlaajuisesti käyttöjärjestelmää on ladattu yli kaksi miljoonaa kertaa.
Myös identiteetinhallintaratkaisujen kysyntä on voimistunut. Sun julkisti kesäkuussa yhdessä TietoEnatorin kanssa ensimmäisen kaupallisen palvelumallin digitaalisen identiteetin hallintaan. Ensimmäiset hankkeet palvelun käyttöönotosta ovat jo käynnissä.
Suomen Sunissa arvioidaan, että markkinat kasvavat hieman ja yritysten sekä it-järjestelmien konsolidointi lisääntyy tilikauden 2006 aikana. Kokonaiskäyttökustannusten (tco) ohella hankintakriteereissä korostuu liiketoiminnan jatkuvuuden turvaaminen. Asiakkaiden uusinvestoinnit suuntautuvat muun muassa identiteetinhallintaan, tiedonelinkaaren hallintaan ja järjestelmäintegraatioon.
- Jatkamme viime tilikaudella käynnistettyjä panostuksia erityisesti ohjelmisto- ja tallennusliiketoimintaan, Kuusivuori toteaa.
Konsernin vuositulos vielä tappiolla
Sun Microsystems -konsernin tilikauden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 2,44 miljardia euroa, mikä on 4,3 prosenttia vähemmän edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Tulos (gaap) oli 99 miljoonaa euroa. Edellisvuoden viimeisen neljänneksen tulos, 641 miljoona euroa, sisälsi 1,3 miljardia euroa Microsoftin maksamia korvauksia.
Sun-konsernin koko tilikauden liikevaihto oli hieman päälle 9 miljardia euroa, joten liikevaihto laski prosentin verran.
Tilikauden tappio oli 9 miljoonaa euroa, kun tappio edellisenä tilikautena oli 318 miljoonaa euroa.
- Olemme kasvattaneet tuotevalikoimaamme yritysostoilla ja julkistaneet suunnitelmamme jatkaa strategiamme mukaisia yritysostoja. Otimme suuria edistysaskeleita viime tilikaudella tasapainottaessamme talouttamme. Yhtiömme on nyt hyvissä asemissa ja tarkoituksemme on hyödyntää tekemiämme investointeja, sanoo Sunin pääjohtaja Scott McNealy.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokian uuden lippulaivan purjeet ovat repaleiset
25.05.2007 Nokia on integroinut entistä enemmän ominaisuuksia uuteen statussymbolipuhelimeensa, N95:een. Kaikista ominaisuuksista huolimatta puhelimen käyttömukavuus ja ominaisuuksien toimivuus ei säväytä.
Kolme vuotta sitten
Nokian uutuus näyttää Motorolan suosikkimallilta
25.05.2009 Nokia on tuomassa Yhdysvalloissa uusia puhelimia, joiden muotoilu eroaa aiemmista malleista. Operaattori AT&T:ltä vuotaneiden tietojen ja kuvien mukaan Mako-nimisessä mallissa on sivulta liukuva näppäimistö, kun taas Grouper muistuttaa paljon Motorolan Razr -mallia.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












