Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kasvua orgaanisesti ja ostoin

Elcoteq lupailee valoisia näkymiä

1.9.2005 10:58 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin mukaan perinteisen valmistuspalvelun ja sopimusvalmistajien asiakkailleen tarjoamien suunnittelupalvelujen markkinoiden kasvunäkymät ovat suotuisat. Laitevalmistajien ulkoistamisaste kasvaa edelleen.

Elcoteq kertoo näkymistä tiedotteessaan, joka liittyy yhtiön tänään järjestettävään pääomamarkkinapäivään.

- Matkapuhelimien, analogisten ja digisovittimien sekä langattomien tietoliikennejärjestelmien markkinat ovat kasvussa, ja Elcoteqin tehtaat sijaitsevat nopeimmin kasvavilla markkinoilla, yhtiö kertoo.

Elcoteq hakee kasvua orgaanisesti ja yritysostoilla. Uusia asiakkaita haetaan erityisesti maailmanlaajuisista yrityksistä. Sopimusvalmistajaa kiinnostavat myös uudet tietoliikenteeseen kuuluvat tuotealueet.

Elcoteq on laajentanut toimintaansa viimeisen vuoden aikana Intiaan, Brasiliaan ja Venäjälle.

Yhtiö sanoo parantavansa operatiivista tehokkuuttaan tehostamalla toimitusketjun kannattavuutta ja optimoimalla resurssien käyttöä.

Elcoteq kertoo päätavoitteensa olevan nostaa yhtiön omistaja-arvon nosto kilpailijoiden tasolle ja sen yli sekä luoda samanaikaisesti lisäarvoa asiakkaille.


Jutun kirjoitti: Vesa Valonen

Vesa Valonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Viekas Briz.X on varastanut 14 000 käyttäjän tiedot

25.05.2007 Panda Softwaren viruslaboratorio PandaLabs on tunnistanut Briz-troijalaisen uuden variantin. Briz.X on varastanut jo 14 000 käyttäjän luottamuksellisia tietoja kuten pankkitietoja, salasanoja ja jopa pikaviestikeskusteluja. PandaLabsin mukaan Briz.X jatkaa saastuttamista noin viidensadan koneen päivävauhtia.


Kolme vuotta sitten

USA:n hallinto petraa tiedon tarjontaa netissä

25.05.2009 Julkishallinnon tiedot yhteen paikkaan keräävä Data.gov-sivusto on osa Barack Obaman suurta läpinäkyvyyskampanjaa.

.