Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kiistaa sisätöistä

F-Secure tuomittiin 800 000 euron korvauksiin

5.9.2005 08:05 F-Secure on Helsingin käräjäoikeuden mukaan velvollinen maksamaan rakennusyhtiö SRV Viitoset Oy:lle noin 793 000 euroa yhtiön nykyisen pääkonttorin rakentamisen aikaisista sisätöistä.

Lisäksi F-Securen maksettavaksi lankeaa oikeudenkäyntikulut korkoineen. Helsingin käräjäoikeus antoi päätöksensä yhtiöiden kiistassa perjantaina.

SRV Viitoset katsoo, että rakentamisen aikaan F-Securen toiveesta tehdyt ylimääräiset sisätyöt eivät sisälly alkuperäiseen vuokrasopimukseen. Käräjäoikeus asettui sopimuskiistassa rakentajan kannalle.

F-Secure harkitsee tuomiosta valittamista hovioikeuteen. Yhtiön pörssitiedotteen mukaan mahdollisesti maksettavan korvauksen tulosvaikutus jaksottuu vuokrasopimuksen kestoajalle eli vähintään vuoteen 2010 saakka.

F-Secure pitää majaansa Ruoholahden HTC Helsingissä.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta

25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.

.