Tietoalojen syksy näyttää kirkkaalta
6.9.2005 12:55 Tietoalan yritysten näkymät alkavalle syksylle ovat hyvät ja odotukset korkealla, kertoo tuore suhdannekatsaus. Käänne parempaan on barometrin mukaan selvä ja ja lähes puolet yrityksistä arvioi suhdanteiden petraantuvan edelleen.
- Usko näyttää palanneen parin pessimistisemmän kuukauden jälkeen, toteaa Tietoalojen liiton toimitusjohtaja Tarja Virmala.
Vastaajien mukaan viime kuukausien suhdannekehitys on ollut odotetun mukainen ja tilannetta kuvataan normaaliksi. Henkilöstöä on palkattu lisää ja trendin uskotaan jatkuvan. Henkilöstöodotusten keskiarvo on Virmalan mukaan jyrkässä nousussa ja saldo korkealla.
Myös myynti jatkui elokuussa vilkkaana ja suuri osa yrityksistä odottaa myynnin vielä lisääntyvän.
Hintojen ennustetaan sen sijaan pysyvän ennallaan. Vaikka saldoluku on hypännyt selvästi edellisestä kuukaudesta, yksikään vastaajista ei usko hintojen nousuun.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia 15:55
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa 15:10
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- HTC tyrmää Applen patenttisyytökset 14:43
- Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun 14:35
- Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi 14:08
- Yle valittaa Digita-päätöksestä 12:19
- Lisää
-
228 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
25 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
17 e
Fujitsu Esprimo P5730 (Celeron Dual Core E3200, 4 Gt, 250 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
15 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö







