Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Svento ehdottelee regulaation purkamista

Operaattorit etsivät peiliä alamäessä

FiComin Reijo Svento purkaisi sääntelyä.

8.9.2005 10:58 Suomen tietoliikennealan näkymät ovat synkkiä samaan aikaan kun tietopalveluyritysten meno paranee. Tietoliikennealakin uskoo tilanteen kehittyvän ensi vuonna positiiviisesti.

Operaattoreilla tulevaisuuden näkymät ovat synkentyneet vielä enemmän kuin muulla tietoliikennealalla. Tämä selviää alan liiton FiComin toukokuussa tekemästä selvityksestä, joka julkistettiin tiistaina Helsingissä.

FiComin toimitusjohtaja Reijo Svento myönsi lehdistötilaisuudessa useaan kertaan, että alalla on syytä katsoa myös peiliin vaikka perusongelma on hänen mukaansa edelleen EU:n ja Suomen regulaattorin hintakilpailua suosiva sääntely.

FiComin jäsenliittojen palveluksessa on noin 45 000 henkeä. Samassa tilaisuudessa esiteltiin Tietoalojen liiton aurinkoisia tulevaisuudennäkymiä. Liiton jäsenyritysten palveluksessa olevat 20 000 työntekijää voivat suhtautua toiveikkaasti lähitulevaisuuteen, sillä tuoreimmat odotuksista kertovat arviot ovat erittäin positiivisia.

Svento: Pitää katsoa peliin

– Voi jo ymmärtää kysymyksen onko ala itse syyllistynyt liian kovaan hintakilpailuun, Svento sanoi. Hänen mukaansa suomalaiset operaattorit ovat yhä edelläkävijöitä ja tämän takia ehkä ongelmatkin tulevat ennen kuin muissa maissa.

FiComin mukaan suomalainen teleala on niin kilpailtu, että käyttöön voitaisiin ottaa EU:n säännöksissä olevia mahdollisuuksia sääntelyn purkamiseksi. FiCom kaipaisi erityisesti muutoksia huomattavan markkinavoiman -määrittelyyn.

– Suomessa on kilpailua tasapäistetty lyömällä päähän menestyviä operaattoreita sen sijaan että olisi autettu heikommassa asemassa olevia.

FiComin puheenjohtajan, Elisan toimitusjohtajan Veli-Matti Mattilan mukaan sääntelyn pitäisi kohdistua palvelukilpailuun, ei pelkästään hintakilpailuun.

– Yrityksille pitäisi antaa mahdollisuus sopeutua hintakilpailun nopeisiin muutoksiin, Mattila sanoi. Tässä hän ei viitannut telealan sääntelyyn vaan Suomen yleiseen yrityksiä koskevaan lainsäädäntöön. Hän ei halunnut yksilöidä asiaa sen tarkemmin.

Tietoalan yritykset kasvavat ja palkkaavat

Tietoalojen liiton viime vuonan tekemä tietojenkäsittelypalvelujen kehitystutkimus viime vuodelta ennustaa jatkuvaa kasvua. Tälle vuodelle 15 000 työntekijää edustavat yritykset ennustavat 12 prosentin keskikasvua liikevaihdolle. Vuodelle 2006 yritysten ennusteiden mediaani oli peräti 18,8 prosenttia.

Liiton tiistaina julkistetun kuukausittaisen suhdannebarometrin tulokset tukevat pitkän aikavälin optimismia. Myyntiodotusten saldoluku kiipesi 50:een ja henkilöstön lisäyksen saldoluku ylitti 60.

Saldoluku saadaan kun positiivisista muutosta odottavista vähennetään negatiivista odottavien lukumäärä. Lähiajan suhdanneodotuksen saldoluku ylsi 40 prosenttiin.

Pere: mahdollisuudet ovat rajattomat

Tietoalojen liiton puheenjohtajan, Prohan toimitusjohtaja Pekka Peren asenne on aurinkoinen. Hänen mukaansa alan kasvua tukee kaksi vahvaa kasvutekijää:

– Meidän alalla on globaalit markkinat ja rajattomat mahdollisuudet. Kansantalouden kasvu nojaa tuottavuuden nousuun, mikä imee tietoteknistä osaamista.

Perellä on positiivinen asenne myös Kiinan ja muiden halvan työvoiman maiden tuomaan haasteeseen. Hän sanoi, että koska Suomen osuus maailman ict-markkinoista on vain 0,4 prosenttia, ei kansainvälisen laajentumisen voi odottaa nojaavan suomalaiseen rahoitussektoriin.

– Kansainvälisessä kilpailussa on mahdollista ohjata jalostusarvoa lisää Suomeen samalla kun käyttää hyväksi kansainvälisen tuotannon etuja.

Tietoliikenneinvestoinnin matavat pohjamudissa;
Liikevaihdon kehitys
2005 (vuoden 2004 arvio, kaikki) 2005 (kaikki) 2005 (operaattorit) 2006 (kaikki) 2006 (operaattorit)
75 10 -13 52 36
Nettotulosodotukset
79 5 -15 23 28
Henkilöstömäärä
39 11 -14 17 -15
Investoinnit
8 m -6 -39 -6 -29
Tietojenkäsittelypalvelujen kasvuodotukset (keskiluku)
2004 (tot.) 2005 E 2006 E
Liikevaihdon kasvu
12 % 11,5% 18,8
Henkilöstömäärän kasvu
5 5,1 14,3
Lähde: Ficom, Tietoalojen liitto. Saldoluku on positiivisten ja negatiivisten vastausten prosenttilukujen välinen erotus. Mediaani on annettujen vastausten keskimmäinen luku.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Lounet sulautuu Elisaan

25.05.2007 Turussa ja Lounais-Suomessa toimiva operaattori Lounet sulautuu teleoperaattori Elisaan. Elisa omistaa Lounetista jo 80,5 prosenttia.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayritys julkaisee filmisarjan verkkorikollisuudesta

25.05.2009 Tietoturvayritys McAfee on julkaissut verkkorikollisuudesta kertovan kuusiosaisen filmisarjan ensimmäisen osan verkossa. Jatko-osat seuraavat kahden viikon välein.

.