Sanyo myy kaksi tehdasta Japanissa
19.9.2005 07:00 Suuren saneeraussuunnitelman kanssa painiskeleva elektroniikkayhtiö Sanyo Electric Co. asetti sunnuntaina myyntilistoille kaksi koipalloissa olevaa tehdastaan Japanissa. Yhtiö tähtää toimintojensa virtaviivaistamiseen ja velkojensa vähentämiseen.
Heinäkuussa Sanyo kertoi suunnitelmistaan leikata työvoimaansa 15 prosenttia ja sulkea täi myydä viidesosa tehdaspinta-alastaan Japanissa. Yhtiö tähtää 1,2 biljoonan jenin velkojensa puolittamiseen vuoden 2008 maaliskuuhun mennessä.
Sanyon edustaja sanoi sunnuntaina, että yhtiö aikoo myydä teollisia ilmastointilaitteita valmistaneen tehtaan Tochigin maakunnassa ja myyntiautomaatteja valmistaneen laitoksen Saitaman maakunnassa.
Tochigin tuotantolaitos on ollut pysähdyksissä vuodesta 2003 lähtien. Saitaman tehdas suljettiin, kun Sanyo myi automaattibisneksensä Fuji Electric Holdings Co:lle vuonna 2002.
- Meillä ei ole enää mitään mieltä omistaa tyhjiä tuotantolaitoksia, Sanyon edustaja sanoi Reutersille. Hän ei kuitenkaan kertonut mahdollisten ostajaehdokkaiden nimiä tai tehtaiden hintapyyntöjä.
Sanyo on korvamerkinnyt 90 miljardia jeniä saneerauskuluihin ensi maaliskuuhun mennessä. Viime tilikaudella yhtiö teki 171,5 miljardin jenin tappion. Tilikauden aikana muun muassa yksi yhtiön tehtaista tuhoutui maanjäristyksessä. Lisäksi Sanyo kärsi digitaalisten kameroidensa ja matkapuhelintensa heikosta menekistä.
Yhtiön uudelleenjärjestelyjä vetävät pääjohtaja Tomoyo Nonaka ja toimitusjohtaja Toshimasa Iue, jotka nimitettiin kesäkuussa. Viime mainittu on Sanyon perustajan Toshio Iuen lapsenlapsi.
Toshimasa Iue aikoo kertoa enemmän Sanyon saneerauksesta lokakuussa osavuosiraportin yhteydessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Conformiq lähtee länteen kolmella miljoonalla
10.02.2009 Suomalainen ohjelmistojen testausautomaatiotuotteiden kehittäjä Conformiq Oy on saanut kolmen miljoonan euron pääomasijoituksen Nexit Ventures Oy:n johtamalla rahoituskierroksella. Mukana on myös Suomen Teollisuussijoitus Oy amerikkalaisten yksityissijoittajien lisäksi.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













