Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hutchison hamuaa listausantia

Italian Kolmonen mielii Milanon pörssiin

21.9.2005 11:02 Italailainen 3g-operaattori 3 suunnittelee listautumisantia Milanon pörssissä. Operaattorin osakkeen noteeraus saattaa alkaa Italiassa jo kuluvan vuoden lopussa.

Yhtiön arvo saattaa kohota jopa runsaaseen 14 miljardiin dollariin, asiasta kertoneen Wall Street Journalin siteeraamat, tuntemattomina pysyttelevät lähteet arvelevat.

WSJ:n tietojen mukaan Italian Kolmosen pääomistaja, hongkongilainen Hutchison Whampoa haluaa myydä neljänneksen osuuden yhtiöstä pörssissä. Lähteiden mukaan Kolmosen toiminnot yltävät voitolle vuoden 2007 aikana.

Viime vuosina Hutchison Whampoa on ottanut pahasti takkiinsa eri markkinoilla 3g-palveluiden myöhästymisen ja tahmean alun vuoksi.

Toteutuessaan annista tulee Italian pörssin suurin listautuminen tänä vuonna. Ajatuksena on, että Milanon listauksella testataan markkinoita 3:n mahdollista Britannian listautumisantia varten.

Ruotsalaisen Wallenbergien perheen sijoitusyhtiö Investor omistaa 40 prosenttia pohjoismaisesta 3-operaattorista ja Hutchison Whampoa loput. Tällä yhtiöllä ei Dagens Industrin tietojen mukaan ole toistaiseksi suunnitelmia listautua pörssiin.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia

11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.

.