Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ennusteet yläviistoon

O2:n kasvu jatkuu rivakkana Britanniassa

27.9.2005 11:29 Tilaajamäärillä mitattuna Britannian suurimman mobiilioperaattorin O2 Plc:n ennusteet eivät pysy bisneksen kehityksen vauhdissa. Yhtiö joutui runsaan vuoden sisällä nostamaan myyntiennustettaan jo neljännen kerran. Tilaajamäärät kasvavat ja vanhat asiakkaat pysyvät ruodussa ? hyvin menee, mutta menköön.

O2:n mukaan sen Ison-Britannian myynti kasvaa 6-9 prosenttia maaliskuun lopussa päättyvällä tilikaudella. Edellinen ennuste oli viiden prosentin molemmin puolin, Sloughssa, Englannissa sijaitseva yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Heinäkuussa O2 vahvisti, että sen yritykset pysäyttää asiakkaiden numeronsiirrot muille operaattoreille näyttävät toimivan hyvin päämarkkinoilla Britanniassa. Tuolloin pääjohtaja Peter Erskine hehekutti uskovansa entistä vahvempaan kasvuun kuluvalla tilikaudella.

Viime vuonna Erskine korotti Britannian kasvuennusteitaan kolme kertaa.

O2 U.K. jatkaa erinomaista menestystään erittäin kilpailluilla markkinoilla, Erskine sanoi tänään julkistamassaan tiedotteessa.

Myyntiarvion korotuksesta huolimatta kasvuvauhti Britanniassa jää noin puoleen O2:n viime tilikauden 14 prosentin kasvusta. Tämä johtuu televalvoja Ofcomin määräämistä hinnanalennuksista ja Hutchison Whampoan 3 UK:n kaltaisten kilpailijoiden piristymisestä.

Saksalais-hollantilainen nurkkaushanke ohi

O2:n hyvä kunto on huomattu muuallakin, ja viime vuoden helmikuussa yhtiö joutui torjuntataisteluun, kun hollantilainen KPN NV teki brittiyhtiöstä ostotarjouksen. Viime kuussa KPN ja Deutsche Telekom ilmoittivat luopuneensa suunnitelmasta, jossa telejätit olisivat yhdessä havitelleet O2:n omistusta.

Viimeksi eilen DT ilmoitti Bonnista käsin, ettei se aio yrittää O2:n ostamista.

O2 piti ennallaan aiemman ennustaansa, jonka mukaan myös sen Saksan liiketoimet kehittyvät voimakkaasti ja korotti tänään arviotaan Saksan liiketoimien voittomarginaaleista.

Saksan yksikkö on onnistunut säästötoimissaan ja houkutellut lisää asiakkaita, joten marginaalit ennen veroja ja rahoituseriä kohoavat 20 prosentin paremmalle puolelle.

Viime vuonna toteutunut luku oli 18 prosenttia ja edellinen marginaaliennuste tälle tilikaudelle vajaat 20 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Wal-Mart alkaa myydä Dellin tietokoneita

25.05.2007 Yhdysvaltalainen tietokoneita ja oheislaitteita valmista Dell on sopinut aloittavansa tuotteidensa myynnin Wal-Mart-halpaketjun myymälöissä.


Kolme vuotta sitten

Ikäihmiset jäävät jalkoihin palvelujen sähköistyessä

25.05.2009 Ikääntyvät ovat jäämässä yhteiskunnan sähköisen palvelukehityksen jalkoihin. Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille, käytettävyystutkija toteaa.

.