Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sijoitusyhtiö tukee tuotekehitystä

Bittorrent sai seitsemän miljoonan euron pääomapotin

28.9.2005 09:01 Bittorrent Inc. on saanut ensimmäisellä rahoituskierroksellaan noin 7,3 miljoonan euron pääomasijoituksen DCM - Doll Capital Managementilta. Yhtiö käyttää rahaa p2p-protokollan kehittämiseen ja tekniikan kaupallistamiseen.

DCM:n johtajat David Chao ja Tom Blaisdell liittyvät sijoituksen myötä yhtiön johtokuntaan.

- Bittorrentista on jo tullut de facto -protokolla yhteisjakelulle internetissä. DCM uskoo meidän tavoin, että Bittorrentista on tulossa ideaali jakelutapa niin pienille kustantajille kuin maailman suurimille mediayhtiöillekin, Bittorrentin kehittäjä ja yhtiön johtaja Bram Cohen sanoi tiedotteessa.

Cohen julkaisi Bittorrent-protokollan vuonna 2002, ja perusti protokollan nimeä kantavan yrityksen yhdessä Ashwin Navinin ja Ross Cohenin kanssa syyskuussa 2004.

CacheLogic-yhtiön arvion mukaan Bittorrent on toiseksi suosituin vertaisverkkojen toteutustapa, ja Bittorrent-verkot synnyttävät noin 33 prosenttia p2p-liikenteestä. Tekniikka menetti ykkösasemansa eDonkeylle aiemmin tänä vuonna.

Bittorrent-vertaisverkoissa tiedostot on hajautettu käyttäjille, ja vertaisten välistä liikennettä ohjataan träkkereillä eli seurantapalvelimilla. Tiedostojen lataus aloitetaan torrent-tiedostolla, joka ohjaa käyttäjän oikealle seurantapalvelimelle.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.