Ericssonin B-osake vuoden kurssihuipulla
28.9.2005 07:34 Telelaitevalmistaja Ericssonin B-osakkeen arvo kiipesi tämän vuoden huippulukuihinsa Tukholman pörssissä tiistaina. Kurssi kohosi 27,80 kruunuun eli kymmenen äyriä maanantain päätöskurssia ylemmäksi.
Ericssonin osake saavutti huippulukunsa tiistaina lounasaikaan. Aiemmin tänä vuonna osakkeen korkein kurssi oli elokuun 16:lta päivältä, joten loppukesä ja alkusyksy ovat sujuneet yhtiön osakkeen kannalta nousujohteisesti.
On myös kulunut aikaa siitä, kun Ericssonin osakkeenomistajat ovat viimeksi nähneet tällaisia hintoja; edellisen kerran osakekurssi oli tiistain tasolla vuoden 2002 huhtikuussa.
Maanantain päätöskurssiin verrattuna B-osake nousi 0,3 prosenttia tiistaina. Yhtiön äänivaltaisemman A-osakkeen kurssi pysyi maanantain lukemissa 27,60 kruunussa.
Yhtiö sai muitakin hyviä uutisia eilen, kun Ericssonia kauan arvostellut investointipankki Morgan Stanley antoi yhtiön näkymistä suosiollisen raportin ja kaksinkertaisti tavoitehintansa teleyhtiön osakkeelle 32,00 kruunuun.
Morgan Stanley on ollut poikkeus, sillä kesän aikana melkeinpä kaikki muut suuret investointipankit ovat suitsuttaneet Ericssonin menestystä.
SAS nousukiidossa
Tukholman pörssissä tiistaina hyvin menestyneiden yhtiöiden joukkoon kuului myös lentoyhtiö SAS. Lentoyhtiön osake kallistui 4,5 prosenttia 82,00 kruunuun. Viimeksi kurssi on ollut yhtä korkealla kolme ja puoli vuotta sitten eli maaliskuussa vuonna 2002.
Pääjohtaja Jörgen Lindegaardin johtaman lentoyhtiön pörssimenestys on merkille pantavaa näinä kalliin polttoaineen ja alan amerikkalaisten konkurssien aikoina.
Eräänä syynä SAS:n nousukiitoon pidetään sitä, että yhtiö julkistaa liikennetietojaan ensi perjantaina. Yhtiön kurssi on tyypillisesti noussut ennen lukujen julkistamista.
Edelleen SAS kertoi odotuksia paremmasta toisen neljänneksen tuloksestaan.
Ja vaikka yhtiö on kasannut neljän viime vuoden aikana viiden miljardin kruunun tappiot, tuntuvat sijoittajat uskovan Lindegaardia, kun hän sanoo SAS:n palaavan säästöjen ansiosta voitolle ensi vuoden aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Valikoitu mobiilimainonta kelpaa suomalasille
25.05.2007 Suomalaiset saattavat kirota kännykkään pyytämättä tunkevia mainosviestejä, mutta tilanne muuttuu silloin kun he itse pääsevät määrittelemään markkinoinnin sisällön. Yli 80 prosenttia suomalaisista haluaa myös osallistua kännykkäkyselyihin ja markkinatutkimuksiin.
Kolme vuotta sitten
Tanskan hallinto matkustaa Baswaren ohjauksessa
25.05.2009 Ohjelmistotalo Basware automatisoi Tanskan valtionhallinnon matkustusjärjestelmää. Yhtiön toimittama ratkaisu tehostaa matkustukseen liittyvää suunnittelua ja laskujen käsittelyä.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












