Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi tarjous

Telefonica väijyy taas KPN:n nurkalla

KPN:n nurkkausta yrittävän Telefonican pyöreälinjaisesta pääkonttorista on vaikea löytää nurkkaa vallattavaksi.

3.10.2005 09:34 Espanjalainen teleyhtiö Telefonica tarjoaa noin 20 miljardia euroa hollantilaisesta KPN:stä. Wall Street Journalin mukaan neuvottelut ovat käynnissä, mutta on vielä epäselvää, miten KPN:n omistajat suhtautuvat tuoreimpaan tarjoukseen.

Osapuolet olivat erittäin lähellä fuusiota jo vuonna 2000. Tuolloin Telefonican hallitus kuitenkin vetäytyi viime hetkellä yritysjärjestelystä Royal KPN N.V:n kanssa.

Noista ajoista kilpailu eurooppalaisilla telemarkkinoilla on kiristynyt huomattavasti ja tämä on pudottanut muun muassa KPN:n osakkeen kurssia viidessä vuodessa melkein kahdella kolmanneksella.

Telefonican viimeisin ostotarjous on suunnilleen 20 miljardia euroa teleyhtiöstä, josta viideosan omistaa Hollannin valtio.

Vahvana kiinteiden linjojen yhtiönä pidetty Telefonica hakee uutta pontta mobiilitoiminnoilleen KPN:n ostolla. KPN:llä on lähes 24 miljoonaa mobiili- ja lankaliittymäasiakasta Alankomaissa, Belgiassa ja Saksassa.

Euroopan teleyhtiöiden syytä kansainvälistyä

WSJ:n arvioiden mukaan Telefonican ja KPN:n yhdistyminen panisi vauhtia muillekin fuusioille ja järjestelyille Euroopan telealalla. Kireässä kilpailussa teleyhtiöiden pitää laajentaa operaatioitaan yli kansallisten rajojen säilyttääkseen kannattavuutensa, lehden suosima ajatus kulkee.

Monissa maissa toimimalla yhtiöt voivat esimerkiksi tarjota yhtä, kansainvälistä hinnastoa. Tämä miellyttäisi varsinkin paljon matkustavia yritysasiakkaita.

Myös brittiläisen O2:n valtauksesta on liikkunut huhuja. Asialla ovat olleet nimen omaan KPN ja saksalainen Deutsche Telekom. O2 kertoi hiljattain erittäin vahvoista näkymistään ja antoi positiivisen tulosvaroituksen jo neljättä kertaa reilun vuoden kuluessa.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokian mobile 2.0-sovelluksella miljoona käyttäjää

25.05.2007 Nokian uusien palvelujen kehittäjäyksikkö on päässyt miljoonan rekisteröityneen kävijän tavoitteeseen WidSets-palvelussaan. Kyseessä on ensimmäinen mobile 2.0 -hanke, jonka käyttäjämäärä voidaan ilmoittaa seitsennumeroisella luvulla.


Kolme vuotta sitten

HP:n lasertulostin vaarantaa tiedot

25.05.2009 Hewlett-Packardin monien tulostimien sisäisestä ohjelmistoista eli firmwaresta on löydetty ja korjattu haavoittuvuus, Viestintäviraston Cert-Fi kertoo.

.