Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Varoitus pudotti kurssia

Nintendo laahasi Tokion pörssissä

11.10.2005 10:01 Peliyhtiö Nintendon osakkeen kurssi putosi eilisen tulosvaroituksen myötä Tokiossa yli kolme prosenttia. Yhtiön mukaan sen GameCuben elinaika alkaa lähennellä loppuaan, eikä uusia pelikonsoleita ole luvassa.

Kannettavien videokonsoleiden suurimpiin toimittajiin lukeutuvan Nintendon osakkeen kurssi putosi 3,2 prosenttia eli 430 jeniä 12 910 jeniin tiistaina. Yhtiö varoitti jo viime viikon lopussa, että sen myynti jää melkein kahdeksan prosenttia aiemmin ennustetusta vuoden puolivälissä.

Nintendon mukaan sen maaliskuun lopussa päättyvän tilikauden myynti pienenee 3,8 prosenttia aiemmin ennustetusta.

Toinen kulutuselektroniikkayhtiö Sanyo kärsi niin ikään eilisistä uutisista, joiden mukaan yhtiön talousjohtaja Yoichiro Furuse erosi yhtiön palveluksesta. Furuse olisï tiettävästi halunnut Sanyolta kovempia otteita saneeraustoimissa.

Sanyon osakekurssi tippui 3,1 prosenttia 283 jeniin tiistaina Tokiossa.

Muutoin Tokion osakekurssit olivat pankkivetoisessa nousussa ja Topix -indeksi päätyi 1,7 prosentin ylämäkeen 1 395,59 pisteeseen tiistaina. Nikkei -indeksi sai pisteluvun 13 442,66, jossa oli nousua 1,6 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Facebook-kutsu toi yli 14 000 tanssimaan Lontoossa

10.02.2009 Tuhannet ihmiset kokoontuivat viime perjantaina Liverpool Streetin metroasemalle tanssien imitoimaan mainosta. Heidät kerättiin kokoon Facebookin avulla.

.