Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työntekijät eivät saaneet syytesuojaa

Samsung maksaa 300 miljoonan sakot keinotekoisesta hintojen nostamisesta

14.10.2005 07:50 Elektroniikkajätti Samsung suostui myöntämään syyllisyytensä ja maksamaan 300 miljoonan dollarin sakot dram-muistijupakassa.

Samsung totesi tiedotteessaan, että "yhtiö kannattaa tasapuolista kilpailua ja eettisiä sääntöjä sekä kieltäytyy monopolistisesta toiminnasta".

Syyllisyyden myöntäminen ei kuitenkaan sisältänyt syytesuojaa, joten on mahdollista, etä seitsemän Samsungin toimihenkilöä joutuu myöhemmin oikeuden eteen. Samsung ei kertonut, ovatko kyseiset henkilöt vielä yhtiön palveluksessa tai keitä he ovat.

Hintakartellin tutkimukset dram-muistien markkinoinnissa kestivät kolme vuotta Yhdysvalloissa. Ne alkoivat, kun teknologiateollisuus kärsi laskukaudesta, mutta dram-muistien hinta jatkuvasti kohosi.

Samsungin pääkilpailija Hynix suostui maksamaan 185 miljoonaa dollaria sakkoja aikaiesmmin tänä vuonna. Infineon myönsi syyllisyytensä syyskuussa 2004 ja maksoi 160 miljoonaa. Micron ei todennäköisesti saa sakkoja, sillä yhtiö osallistui jutun selvittämiseen.

Hintakartellista kärsivät etenkin tietokonevalmistajat, joista osa nosti hintojaan vastaavasti ja osa asensi koneisiinsa edullisempia dram-muisteja

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Trend Micro remontoi PlayStationin suojausta

25.05.2009 Tietoturvayhtiö Trend Micro muuttaa PlayStation 3 -konsolin suojausratkaisunsa maksulliseksi ja tuo palvelut uutuutena myös PlayStation Portablelle.

.