Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Ettei mene Googlelle"

Yahookin kiinnostunut AOL:stä

17.10.2005 09:12 Yahookin ilmaisi kiinnostuksensa America Onlinen verkkoportaaliin. Microsoft ja Google ovat myös havittelemassa Time Warneriin kuuluvaa portaalia.

Yahoon kiinnostus AOL:stä on kuitenkin vasta alussa ja eikä lainkaan niin edistyneitä kuin Time Warner on käynyt Microsoftin ja Googlen kanssa.

Microsoft on neuvotellut AOL:n ostamisesta keväästä alkaen. Myöhemmin mukaan tulivat Google ja Comcast yhteisellä tarjouksella.

AOL:n arvo on asiantuntijoiden mukaan yli 11 miljardia dollaria. Hinta perustuu odotuksiin portaalin mainostuotoista.

AP:n haastatteleman asiantuntijan Rob Enderlen mukaan Yahoota kiinnostaa AOL:ssä etenkin se, ettei paha kilpailija Google saa sitä käsiinsä.

- Google tarvitsisi eniten AOL:ää. Google saisi itselleen oman portaalin ja sen mainostuotot. Lisäksi Google varmistaisi liikesuhteen jatkumisen AOL:n kanssa. AOL tuo noin 10 prosenttia Googlen tuloista.

Enderlen mukaan Microsoftin kiinnostus on saada portaali pois Googlelta, mutta myös luoda synergioita oman MSN-palvelunsa ja AOL:n välillä.

Jokaisella ostajaehdokkaalla on kuitenkin niskassaan Yhdysvaltain monopoleja valvoja virasto, joka saattaa estää kaupanteon.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

OMX: Yhdistymisessä noin miljardin kruunun synergiaedut

25.05.2007 Teknologiapörssi Nasdaq ja OMX uskovat, että yhdistymisessä syntyy yhteensä noin miljardin kruunun eli 110 miljoonan euron synergiaedut. Näistä kustannussäästöistä kertyy 684 miljoonaa kruunua ja 342 miljoonaa kruunua myynnin kasvusta.


Kolme vuotta sitten

Fazer löysi makeistähden YouTubesta

25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.

.