Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vahvaa kasvua

Paikalliset pelurit vetävät Venäjän it-palveluita

20.10.2005 13:10 Venäjän tietotekniikkapalvelujen markkina nautti viime vuonna 26 prosentin kasvusta ja IDC povaa kuluvalle vuodelle niin ikään noin neljänneksen kasvua. Tänä vuonna markkinan arvo kohonnee lähelle kahta miljardia euroa.

Suuret moskovalaiset toimijat ovat vahvistaneet asemiaan entisestään. Nämä yritykset nappasivat yhdeksän sijoitusta kymmenen suurimman palvelumyyjän listalla viime vuonna.

Markkinat ovat kaikesta huolimatta hajanaiset, sillä top40-listan pelurien osuus markkinoiden koko kulutuksesta oli vain alle 50 prosenttia.

Kansainväliset it-palvelijat ovat joutuneet jo pidemmän aikaa tyytymään niche-markkinoihin. Nämä toimijat kasvattivat markkinaosuuttaan huomattavasti viime vuonna, mutta haasteet ovat samat kuin muillakin, IDC huomauttaa.

- Turvallisuus- ja läpinäkyvyyskysymysten lisäksi meneillään on sota kyvykkäistä ihmisistä, missä myyjät saalistavat parhaat työntekijät kilpailijoiltaan. Toimijoiden on siksi vaikea rakentaa vankkaa työntekijöiden joukkoa, joka tuntee asiakkaat ja osaa huomioida näiden tarpeet, sanoo IDC Russian tutkimusanalyytikko Michael Ivanov.

IDC uskoo Venäjän it-palvelumarkkinan yltävän yli 4,8 miljardiin euroon vuoteen 2009 mennessä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firefox oikolukee suomeksi

25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.


Kolme vuotta sitten

Saunalahden perustaja vetää salaperäistä pelifirmaa

25.05.2009 Teleoperaattori Saunalahden perustaja Ilpo Kuokkanen palaa liike-elämään vuosien tauon jälkeen. Hän ryhtyy vetämään peliyhtiö Apajaa ja tämän spin-offia VirtuToyta.

.