Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puolittui vuosituhannen alusta

Kasvuyritysten joukko on romahtanut

26.10.2005 11:58 Kasvuyritysten määrä on romahtanut Suomessa vuosituhannen vaihteen tilanteeseen verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan liikevaihtoaan vähintään 30 prosenttia kolmena vuonna peräkkäin kasvattaneiden pk-yritysten määrä puolittui vuosina 2000-2003.

Gaselliyritysten eli 50 prosentin vuosikasvuun yltänyt yritysjoukko typistyi samaan aikaan noin kolmannekseen.

Tilastokeskuksen selvityksessä edellä mainitun joukon rajauksena oli lähtötilanne, jossa yrityksen liikevaihto oli kasvun alkaessa vähintään 1,7 miljoonaa euroa.

Ilman tätä liikevaihtorajausta sekä ?tavallisten kasvajien? että gasellien joukko oli vuonna 2003 liki puolet pienempi kuin vuosituhannen vaihteessa. Tuolloin joukkoon mahtui yli 2000 yritystä, nelisen vuotta myöhemmin enää 1200.

Tavallisista kasvajista nopeimmin kutistui teknologiayritysten joukko, jota harvensivat silloisen suhdannekuopan lisäksi myös yrityskaupat. Gaselleja katosi eniten rahoitusalalta, rakentamisesta, kaupasta ja liike-elämän palveluista.


Jutun kirjoitti: Timo Sormunen

Timo Sormunen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.