Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pelimarkkinat vahvassa kasvussa

Pelistudio Universomo ostaa DiCoden ohjelmointivoimaa

27.10.2005 17:45 Universomo, Pirkanmaan johtava pelistudio, vastaa yritysostolla mobiilipelien nopeasti kasvaneeseen kysyntään ostamalla ohjelmointivoimaa. Kaupassa osa ohjelmistojen alihankintaan erikoistuneen DiCode Oy:n henkilökunnasta siirtyy Universomo Oy:n palvelukseen.

Mobiilipelejä lukuisille kansainvälisille julkaisijoille 20 työntekijän voimin tuottanut Universomo kasvaa yritysostolla Suomen suurimmaksi yksityisomisteiseksi pelistudioksi.

DiCodeen jäävä henkilökunta siirtyy DiCode Oy:n uudeksi omistajaksi ja jatkaa liiketoimintaa osin uudella organisaatiolla.

Universomo Oy:n uusi toimitusjohtaja Heikki Väänänen sanoo mobiilipelimarkkinoiden olevan erittäin voimakkaassa kasvussa. Samalla kun markkinoiden rahallinen arvo kasvaa, myös pelikehittäjiin kohdistuvat odotukset muuttuvat.

- Mobiilipelimarkkinoilla tapahtunut kasvu on nopeasti kiristänyt julkaisijoiden käymää keskinäistä kilpailua, mikä heijastuu kehittäjille ennen kaikkea kasvaneina laatuvaatimuksina ja entistä suurempina projekteina.

Muuttuvaa tilannetta Väänänen pitää Universomon kannalta erittäin lupaavana.

- Universomon vahvuus on alusta asti ollut matkapuhelimien eri kehitysalustojen hallinnassa; kyky tuottaa laadukkaita pelejä nopeasti kaikille päätelaitteille on kansainvälisestikin ainutlaatuinen kilpailuvaltti, Väänänen tiivistää.

DiCode Oy:n nykyiset asiakkaat saavat täyden tuote- ja kehitystuen myös jatkossa. Universomon liiketoiminnan ulkopuolelle jäävät asiakas- ja alihankintatoimet on myyty DiCodessa pysyvälle henkilökunnalle, joka jatkaa toimintaa normaalisti vanhan yritysnimen alla.

Yrityskauppaa koskevan henkilöstön siirtyminen Universomo Oy:lle toteutetaan vuoden 2005 loppuun mennessä.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firefox oikolukee suomeksi

25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.


Kolme vuotta sitten

Saunalahden perustaja vetää salaperäistä pelifirmaa

25.05.2009 Teleoperaattori Saunalahden perustaja Ilpo Kuokkanen palaa liike-elämään vuosien tauon jälkeen. Hän ryhtyy vetämään peliyhtiö Apajaa ja tämän spin-offia VirtuToyta.

.