Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
60 prosenttia ohjelmoi kännyköitä

Sysopen Digia ylitti tavoitteensa

31.10.2005 12:23 Ohjelmistoyhtiö Sysopen Digia teki vuoden kolmannella neljänneksellä 15,4 miljoonan euron liikevaihdon, josta jäi liikevoittoa 1,7 miljoonaa euroa.

- Kolmas vuosineljännes toteutui tavoitteet hieman ylittäen, toimitusjohtaja Jari Mielonen toteaa osavuosikatsauksessa.

Osavuosikatsauksen viime vuoden vertailuluvut ovat entisen Sysopenin lukuja. Sysopen ja älypuhelinjärjestelmiä kehittävä Digia yhdistyivät maaliskuussa. Sysopenin viime vuoden heinä-syyskuun liikevaihto oli 5,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 40 000 euroa.

Sysopen Digian tulos ennen veroja oli kolmannella neljänneksellä 1,5 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos 0,05 euroa.

Sysopen Digia on nostanut koko vuoden liikevaihtoennusteensa 59-61 miljoonaan euroon. Yhtiö uskoo, että kannattavuus jatkuu hyvänä loppuvuoden.

Koko vuoden liikevoittoprosentin ennen toisen neljänneksen kertaluontoisia kuluja Sysopen Digia odottaa asettuvan noin 9-11 prosenttiin. Yhtiö uskoo liiketoiminnan kehittyvän suotuisasti myös ensi vuonna.

Henkilöstön määrä oli katsauskauden lopussa 811, joista integraatiodivisioonassa oli 37 prosenttia ja älypuhelindivisioonassa 59 prosenttia. Loput neljä prosenttia työskentelivät hallinnossa ja johdossa.

Jutun kirjoitti: Antero Paavonen

Antero Paavonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ruotsin signaalitiedustelulaki viivästyy

25.05.2007 Tukholma - Suomessakin huolta herättänyt ruotsalainen lakiehdotus puheluiden ja tietoliikenteen entistä laajemmasta seurannasta lykkääntyy vuodella, kertoivat SVT:n uutiset torstai-iltana. Oppositio ja hallitus ovat yksimielisiä lain tarpeellisuudesta vaan eivät sen sisällöstä.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.