Aspocompin tulos valui synkästi tappiolle
2.11.2005 09:53 Elektroniikkateollisuuden liitäntäratkaisuja toimittavan Aspocompin tulos painui pakkaselle ja liikevaihto laski selvästi kolmannella neljänneksellä verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuosi sitten. Verrattuna toiseen neljännekseen tappiollisuus väheni.
Yhtiö arvioi kuluvan vuoden liikevaihdon jäävän selvästi edellisvuotta alhaisemmaksi ja tuloksen olevan selvästi tappiollinen.
Viimeisen neljänneksen liikevaihdon yhtiö ennakoi kuitenkin kasvavan kolmanteen neljännekseen verrattuna.
Täyskäännös pakkaselle
Aspocompin jatkuvien liiketoimintojen tulos ennen veroja kääntyi heinä-elokuussa 4,4 miljoonaa euroa tappiolliseksi vuotta aiemmasta 3,8 miljoonan euron voitollisesta tuloksesta.
Toisella neljänneksellä yhtiö teki 5,3 miljoonaa euroa tappiota. Jatkuvien toimintojen osakohtainen tulos oli 0,27 euroa tappiolla, kun se oli 0,10 euroa voitollinen vuosi sitten.
Liikevaihto laski vuotta aiemmasta noin 28 prosenttia 35,8 miljoonaan euroon. Liikevaihto heikkeni toiseen neljännekseen verrattuna noin kahdeksan prosenttia.
Liikevoitto painui 4,4 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuosi sitten liikevaihdosta jäi liikevoittoa 4,2 miljoonaa euroa.
Syyttää Saloa
– Hintapaine elektroniikan sopimusvalmistajien toimitusketjussa jatkui voimakkaana kolmannella vuosineljänneksellä, vaikka kappalemääräinen kysyntä markkinoilla kehittyi myönteisesti. Konsernin koko vuoden tulos jää kuitenkin selvästi tappiolliseksi lähinnä Salon tehtaan heikon kehityksen vuoksi.
- Tehtaan tuloskunto on kuitenkin parantumassa sen joustavuuden parantamiseen tehtyjen investointien sekä kustannustason alentamisen seurauksena, toimitusjohtaja Maija-Liisa Friman arvioi.
Aspocompin mukaan uusien tuotteiden valmistuksen käynnistyminen parantaa loka-joulukuussa Salon tehtaan myyntiä kolmanteen neljännekseen verrattuna.
Yhtiö arvioi pääliiketoiminta-alueensa Piirilevyjen liikevaihdon ja kannattavuuden parantuvan loppuvuonna, kun taas Moduulit-liiketoiminnan loppuvuoden liikevaihdon ja kannattavuuden se ennakoi laskevan hieman edelliseen vuosineljännekseen verrattuna.
Aspocomp arvioi koko vuoden liikevaihdon jäävän selvästi edellisvuotta alhaisemmaksi. Viimeisen neljänneksen liikevaihdon yhtiö ennakoi kasvavan kolmanteen neljännekseen verrattuna. Yhtiö ennustaa koko vuoden tuloksen jäävän selvästi tappiolliseksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä
25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.
Kolme vuotta sitten
Panasonic ja Sharp myyvät puhelimiaan Japanin ulkopuolelle
25.05.2009 Japanilaiset matkapuhelinvalmistajat ovat kyllästäneet kotimarkkinat, joten nyt ne tähtäävät ulkomaille.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












