Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Konsernin liikevaihto syöksyi

Suomen Proact paisutti voittoaan

Proact Datasystem Oy:n toimitusjohtaja Osmo Laita.

2.11.2005 10:32 Kriittisen tiedon turvaamiseen ja hallintaan erikoistunut Proact paransi tulostaan kolmannella vuosineljänneksellä. Suomen tytäryhtiö Proact Datasystem Oy teki kolmannella neljänneksellä yhtä paljon liikevoittoa kuin koko alkuvuonna yhteensä.

Konsernin liikevaihto oli 14,5 miljoonaa euroa, kun se oli 19 miljoonaa euroa viime vuoden vastaavalla neljänneksellä. Tulos ennen veroja nousi vuodentakaisesta 0,1 miljoonan euron tappiosta 0,2 miljoonan euron voittoon.

- Suomen Proactin loppukesä ja alkusyksy olivat liiketoiminnan kannalta todella vilkkaita. Suomessa keskitymme edelleen kasvuun ja kannattavuuden parantamiseen. Tähän tähtäävät toimenpiteet jatkuvat koko vuoden 2006 ajan, kertoo Proact Datasystem Oy:n toimitusjohtaja Osmo Laita.

Proact uskoo tallennusmarkkinoiden investointien jatkuvan ja alan tekniikan
kehittyvän nopeasti ja ratkaisujen monimutkaistuvan, jolloin integroinnin tarve lisääntyy. Vaikka teknologian kehittyminen luo ratkaisuihin hintapaineita, ne vaikuttavat kuitenkin vähemmän integraattorin tulokseen kuin pelkästään laitteita myyviin yrityksiin, yhtiö ennustaa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä

25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.


Kolme vuotta sitten

Panasonic ja Sharp myyvät puhelimiaan Japanin ulkopuolelle

25.05.2009 Japanilaiset matkapuhelinvalmistajat ovat kyllästäneet kotimarkkinat, joten nyt ne tähtäävät ulkomaille.

.