Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Neuvottelut kestävät viikkoja

Microsoft ykkösehdokas AOL:n ostajaksi

8.11.2005 08:28 Ohjelmistojätti Microsoft on noussut pääehdokkaaksi AOL-kaupassa. Myynnin esteenä on vielä kuitenkin pari kysymystä ja kauppa on nopeimmillaankin viikkojen päässä.

New York Timesin mukaan Microsoft suunnittelee MSN-palvelunsa yhdistämistä AOL:ään. Näistä kahdesta muodostuisi kävijämäärissä ylivoimainen media Yhdysvaltoihin: Time Warnerin sivut, joihin AOL kuuluu, vetivät yhteensä 119 miljoonaa kävijää syyskuussa ja Microsoft, MSN mukaanlukien, 114 miljoonaa. Mainostajat on varmasti kiinnostuneita tällaisista määristä.

Yahoo oli syyskuussa Media Metrixin mukaan kävijämäärissä kärjessä 123 miljoonalla, Googlen laskuri pysähtyi 88 miljoonaan. Googlen ja Yahoon ohella myös Comcastin ja News Corpin sanotaan olevan kiinnostuneita AOL:stä.

AOL-Microsoft-liiton esteenä on kuitenkin avoimia kysymyksiä. Tärkein niistä lienee se, että Time Warner solmisi taas yhden yhteistyösopimuksen, vaikka yhtiö on jo vuosia pyrkinyt yksinkertaistamaan liiketoimintojaan.

Toinen pulma on siinä, pystyykö Time Warner etenemään digitaalisen median alalla uuden partnerin kanssa. Time Warnerilla on hyvin laaja mediatarjonta, jota pitäisi sovittaa yhä enenevässä määrin verkkoon. Yhtiö ei AOL-kaupalla oikein onnistunut tässä.

Yksi pääasiallisista neuvotteluaiheista lienee myös se, kumpi yhtiöistä saa suuremman osuuden AOL:ssä. Time Warner ei välttämättä halua luovuttaa määräysvaltaa AOL:ssä.

Microsoft ehdotti neuvotteluja AOL:n ostosta jo kuukausia sitten. Viime viikolla Time Warnerin johtaja Richard Parsons myönsi neuvottelut. Asiantunijoiden mukaan kauppa syntyy aikaisintaan viikkojen päästä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä

25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.

.