Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lisää tulossa

Igel: Suomen toimintoja saneerataan lisää

22.11.2005 12:32 Telekonserni TeliaSoneran toimitusjohtajan, Anders Igelin mukaan yhtiö kertoo lähiaikoina lisää Suomea koskevasta saneeraussuunnitelmastaan. Yhtiö on aiemmin ilmoittanut aikeestaan vähentää 3 300 työntekijää Pohjoismaissa.

– Meidän tähänastiset säästötoimenpiteemme Suomessa eivät riitä ja siksi meidän on mentävä eteenpäin. Kun Suomen johtajamme on valmis selvityksensä kanssa, hän tulee antamaan lisää tietoa leikkauksista, kertoo Igel tiistaina Dagens Industri-lehdessä.

Viime helmikuussa TeliaSonera Finland aloitti yt-neuvottelut 650 työpaikan vähentämiseksi. Suomessa yhtiö työllistää tällä hetkellä noin 6 000 henkilöä. Koko konsernin palveluksessa on reilut 29 000 työntekijää.

Viime elokuussa TeliaSonera Finlandin toimitusjohtajaksi valittu Juho Lipsanen on toistaiseksi panttaillut leikkauslistaansa, mutta luvannut palata siihen ehdittyään tutustua paremmin yritykseen ja sen tilaan.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firefox oikolukee suomeksi

25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.


Kolme vuotta sitten

USA:n hallinto petraa tiedon tarjontaa netissä

25.05.2009 Julkishallinnon tiedot yhteen paikkaan keräävä Data.gov-sivusto on osa Barack Obaman suurta läpinäkyvyyskampanjaa.

.