Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yritykset luottavat suhdanteiden parantuvan edelleen

KTM: Ohjelmistoala jatkaa nousuliidossa

9.12.2005 08:31 Suomen tietojenkäsittelypalvelualan yritysten liikevaihdon kehitystä kuvaava liikevaihtoindeksi kasvoi tasaisesti viime vuoden aikana, ja nousu on jatkunut ja jopa hieman voimistunut vuoden 2005 alun aikana.

Kasvusta kertoo kauppa- ja teollisuusministeriön, TE-keskusten, Finnveran ja Tekesin julkaisema valtakunnallinen ohjelmistoalan toimialaraportti.

Ohjelmistoala kääntyi kasvuun vuonna 2003 alkuvuosituhannen taantuman jälkeen ja kaikki indikaattorit osoittavat kasvun jatkuvan edelleen. Tietojenkäsittelypalveluiden kokonaisliikevaihto oli vuoden 2003 tietojen mukaan 4,2 miljardia euroa, ja alalla työskenteli 37 000 henkilöä.

Ohjelmistoyritysten investoinnit ja tuotekehityspanokset ovat tänä vuonna kasvaneet viime vuoteen verrattuna. Yritykset eivät usko panostusten juurikaan laskevan ensi vuonna. Toimialalla toimivien yritysten liikevaihto on kasvanut vuoden 2003 jälkeen, ja niiden kannattavuus on parantunut merkittävästi.

Vuoden 2000 jälkeisinä vuosina alan yritysten kannattavuus heikkeni, mutta vuoden 2004 luvuissa kannattavuus on jo ylittänyt vuoden 2000 tason. Suurin osa alan yrityksistä odottaa, että suhdanteet paranevat edelleen lähimmän vuoden aikana ja yhä suurempi joukko yrityksistä uskoo suhdanteiden paranevan lähimmän kolmen vuoden aikana.

Kansainvälistä toimintaa

Lähes kolmanneksella tietojenkäsittelypalveluiden toimialalla työskentelevistä suomalaisyrityksistä on kyselytutkimuksen mukaan suoraa tai epäsuoraa vientiä ulkomaille. Ainoastaan kymmenys yrityksistä piti kuitenkin ulkomaita tärkeimpänä markkina-alueenaan. Ohjelmistotuoteliiketoiminnassa 46 prosentilla yrityksistä on liiketoimintaa ulkomailla.

Vahvasti kasvuhakuiset yritykset erityisesti ohjelmistotuoteliiketoiminnan alueella joutuvat hakemaan uusia markkinoita ulkomailta. Tietojenkäsittelypalveluissa yritysten kasvuhakuisuus on selvästi maan koko pk-yritysten tasoa korkeampi. Suurin osa yrityksistä uskoo tarvitsevansa ulkopuolista asiantuntija-apua markkina-alueen laajentamiseksi ulkomaille.

Maailmanmarkkinoille luvassa vahvaa kasvua

Ohjelmistoalan maailmanmarkkinoiden arvioidaan jatkavan suhteellisen voimakasta kasvuaan tänä ja ensi vuonna. Suurin yksittäinen markkina-alue on Yhdysvallat.

Voimakkain kasvu on ohjelmistopalveluiden osalta vähemmän kehittyneissä maissa kuten Aasiassa ja Itä-Euroopan maissa, mutta myös Pohjois-Amerikassa. Suurinta kasvua ennustetaan ohjelmistotuotteiden alalle.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Tanskan hallinto matkustaa Baswaren ohjauksessa

25.05.2009 Ohjelmistotalo Basware automatisoi Tanskan valtionhallinnon matkustusjärjestelmää. Yhtiön toimittama ratkaisu tehostaa matkustukseen liittyvää suunnittelua ja laskujen käsittelyä.

.