Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensi vuosikin jää tahdista

Elektrobit antoi tulosvaroituksen

20.12.2005 11:34 Elektroniikan sopimustuotekehitystä ja automaatiojärjestelmiä tuottava Elektrobitin viimeisen neljänneksen liikevaihto ja liikevoitto jäävät aiemmin arvioitua alemmiksi.

Yhtiö arvioi, että loka-joulukuun liikevaihto on 51-53 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3-4 miljoonaa euroa. Koko vuoden liikevaihto jää noin 210 miljoonaan euroon ja liikevoitto noin 24 miljoonaan euroon.

Marraskuun alun osavuosikatsauksessaan yhtiö arvioi neljännen neljänneksen liikevaihdon olevan samalla tai vähän alhaisemmalla tasolla kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Loka-joulukuun liikevoiton odotettiin olevan olennaisesti alemmalla tasolla kuin viime vuonna.

Elektrobitin vuoden 2004 viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 60,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 10,1 miljoonaa euroa. Koko vuoden 2004 liikevaihto oli 202,6 miljoonaa euroa ja liikevoitto 33,2 miljoonaa euroa.

Tiedotteen mukaan liikevaihdon aleneminen johtuu sopimustuotekehitys-liiketoiminnan ja yhdistetyn testaus- ja automaatiojärjestelmät -liiketoiminnan ennakoitua heikommasta kannattavuudesta.

Yhtiö kertoo tehneensä tämän vuoden aikana merkittäviä investointeja uusien tuotteiden ja tuottavuuden kehittämiseen ja näitä panostuksia jatketaan myös ensi vuonna.

Elektrobit arvioi liikevaihtonsa kasvavan ensi vuonna maltillisesti tästä vuodesta, mutta liikevoiton jäävän edellämainituista syistä alemmaksi. Tähän vaikuttavat myös tuotantotestauksen alenevat katteet.

Elektrobit julkistaa tilinpäätöksensä 15. helmikuuta ensi vuonna.


Sami Noponen

Jutun kirjoitti: Sami Noponen

Sami Noponen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apple kiihtyi iGasm-seksilelusta

25.05.2007 Apple uhkaa lakitoimilla aikuisviihdettä kauppaavaa Ann Summers -ketjua sen uuden iGasm-seksilelun mainosten vuoksi.


Kolme vuotta sitten

Uusi silta pitää itseään silmällä jatkuvasti

25.05.2009 St Anthony Fallsin silta varoittaa tielläkulkijoita ennen kuin sen kunto ehtii liian heikoksi.

.