T-Systems ostaa Gedasin Volkswagenilta
20.12.2005 12:40 Deutsche Telekomin tytäryritys T-Systems on ostamassa Volkswagenilta tämän it-palveluyrityksen Gedasin, kertoo Handelsblatt. T-Systems parantaa asemiaan autoteollisuudessa DaimlerChryslerin Debis-hankinnan jälkeen yrityskaupalla, jonka hinnaksi arvioidaan 400-500 miljoonaa euroa.
Gedasin kautta T-Systems parantelee asemiaan paitsi autoteollisuuden it-asiantuntijana myös ulkomaisena toimijana. Volkswagenin it-tytär teki viime tilikautensa 567 miljoonan euron liikevaihdosta 141 miljoonaa Espanjassa (Seat) ja on rakentanut vahvoja sillanpääasemia myös emonsa tuotantopaikkakunnilla Etelä-Amerikassa. Sen kaikkiaan 5000 työntekijästä 3500 on ulkomaiden toimipisteiden palveluksessa.
T-Systems jatkaa yritysostolla epämääräistä paisutteluaan, mutta nyt analyytikkojen suosittamaan suuntaan - kansainvälisille markkinoille. Yritys on noin 14 miljardin euron liikevaihdollaan Euroopan ja maailman suurimpia it-palvelutaloja, joka kertoo saittinsa niukkasanaisessa esittelyssään olevansa läsnä 20 maassa ja palvelevansa niissä yhteensä 160 000 suur- ja pk-yritystä. Tähän asti sen bisneksistä on kuitenkin 90 prosenttia keskittynyt kotimaahan Saksaan.
Saksassa sillä näyttää olevan ns. hyviä suhteita sekä suurteollisuuteen että valtionhallintoon, joiden varassa se on saanut jatkuvasti isoja sopimuksia. Saksan valtio auttoi sitä hiljattain myös nousemaan mukaan EU:n Galileo-satelliittihankkeeseen. Samalla sitä ilmeisesti vaivaa pöhötys todella kilpailluilla markkinoilla ja siksi se on joutunut myös harkitsemaan tuhansien työpaikkojen karsimista kotimaassaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Apple kiihtyi iGasm-seksilelusta
25.05.2007 Apple uhkaa lakitoimilla aikuisviihdettä kauppaavaa Ann Summers -ketjua sen uuden iGasm-seksilelun mainosten vuoksi.
Kolme vuotta sitten
Uusi silta pitää itseään silmällä jatkuvasti
25.05.2009 St Anthony Fallsin silta varoittaa tielläkulkijoita ennen kuin sen kunto ehtii liian heikoksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- » Taloussanomat.fi












