Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myynti sakkaa

Uutuuskonsolin niukkuus rasittaa USA:n pelialaa

27.12.2005 16:15 Microsoftin uusi Xbox 360 -pelikonsoli saapui myyntiin marraskuussa Yhdysvalloissa. Samassa kuussa maan pelimyynti tipahti noin viidenneksellä, raportoi tutkimusyhtiö NPD Group.

Wall Street Journalin mukaan pudotus johtui ainakin osaksi konsolin rajoitetusta saatavuudesta.

Monet potentiaaliset kuluttajat ovat lykänneet peliostoksiaan ensi vuoteen, jolloin konsoleita pitäisi jo olla riittävämmin kaupoissa. Jotkut ovat myös tyystin lopettaneet pelien ostamisen nykyisille konsoleilleen.

Kaksi suurinta pelijulkaisijaa, EA ja Activision, ovat varoittaneet jäävänsä talousennusteistaan nykyisellä ja tulevalla vuosineljänneksellä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.