Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sopu patenteista

Nokia saa rojalteja Kyoceralta

10.1.2006 10:25 Japanilainen Kyocera maksaa Nokialle rojaltimaksuja kaikista cdma-teknologiaan perustuvista tuotteistaan, suomalaisyhtiö kertoo tiedotteessaan. Nokia ja Kyocera vaikenevat sopimuksen taloudellisista vaikutuksista.

Yhtiöt ovat kiistelleet matkapuhelinalan patenteista vuoden 2004 helmikuusta saakka. Kyocera on syyttänyt Nokian käyttävän matkapuhelimissaan sen kehittämää teknologiaa.

Vuonna 1959 Kiotossa perustettu Kyocera Corporation lukeutuu maailman johtaviin matkapuhelinsirujen keraamisten osien valmistajiin.

Ryhmäkanne vireillä New Yorkissa

Nokialle kuuluu lainopilliselta rintamalta muutakin. USA:ssa yhtiötä vastaan nostetun ryhmäkanteen kohtalo pitäisi ratketa New Yorkissa aikaisintaan tammikuun loppupuolella.

Tuolloin piirioikeuden tuomari päättää suullisen käsittelyn jälkeen, onko jutussa aineksia varsinaiseen oikeuskäsittelyyn. Nokian mielestä ei ole.

Ryhmäkanteessa on kyse Nokian erehtymisestä vuoden 2004 alun myyntiarvioissa. Nokia ennakoi myynnin nousua tammi-maaliskuussa. Kuitenkin huhtikuussa yhtiö ilmoitti liikevaihdon laskeneen kaksi prosenttia. Ilmoituksen jälkeen Nokian pörssikurssi laski New Yorkissa yli 18 prosenttia.

Amerikkalaiseen tapaan sijoittajat katsoivat tuolloin, että heillä on oikeus korvauksiin Nokialta. Osapuolet eivät ole kertoneet korvausvaatimusten määrää.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Metso panostaa 17 miljoonaa euroa toiminnanohjaukseen

25.05.2007 Teknologiakonserni Metso Automation investoi uuteen koko toimitusketjun kattavaan toiminnanohjausjärjestelmään. Investoinnin kokonaisarvo on noin 17 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuosien 2009-2010 vaihteessa. Järjestelmän toimittaa Lawson Software.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.