SAP kasvatti lisenssien myyntiä neljänneksen
SAP:n Henning Kagermann etenee harkituimmin askelin kuin räväkkyydestään tunnettu kollegansa, Oraclen vahva mies Larry Ellison.
11.1.2006 09:01 Yritysohjelmistojen ykkönen, saksalainen SAP AG petrasi loppuneljänneksellä lisenssien myyntiä 18 prosenttia. USA:n myynti paisui neljä kertaa Euroopan bisneksiä nopeammin. Henning Kagermannin hyvistä uutisista huolimatta SAP:n osake notkahti Frankfurtissa.
SAP:n loka-joulukuun lisenssimynnin arvo nousi 1,18 miljardiin euroon vuoden takaisesta miljardista eurosta, yhtiö ilmoitti pörssitiedotteessaan tiistaina.
Analyytikot pitävät lisenssikauppaa hyvänä osviittana liiketoimien tulevasta kehityksestä.
Hyvistä uutisista huolimatta SAP:n osakkeen kurssi nuupahti Frankfurtin pörssissä tiistaina, koska SAP ei yltänyt koko vuoden kannattavuustavoitteeseensa, Bloomberg raportoi.
SAP:n osakkeen kurssi kohosi 18 prosenttia viime vuonna. Tiistaina osakkeen hinta tippui 2,8 prosenttia eli 4,45 euroa 156,48 euroon.
Vuoden jyrkimmästä notkahduksesta huolimatta SAP:n pörssiarvo on yhä melkein 50 miljardia euroa.
- Hyvin sujuneiden lisenssikauppojen olisi luullut heijastuvan voimakkaammin myös marginaaleihin ja sitä kautta osakkeen kurssiin, eräs analyytikko totesi tuoreeltaan pääjohtaja Henning Kagermannin tiedotteen jälkeen.
Joka tapauksessa Kagermann aikoo jatkaa viime vuonna aloittamaansa laajentamisohjelmaa. SAP on kertonut suunnitelmista palkata jopa 4 500 ohjelmistoalan ammattilaista vastavetona amerikkalaisen Oraclen merkittäville 18 miljardin dollarin yrityskaupoille.
USA:n markkinat vauhdissa, Saksassa kasvu tökkii
Tiistaina SAP julkisti myös joitakin ennakkotietoja loppuvuoden tunnusluvuistaan. Niiden mukaan Yhdysvaltain ohjelmistomyynti kasvoi 35 prosenttia 315 miljoonaan euroon.
EMEA -alueen myynti kohosi hitaammin eli kahdeksan prosenttia ja oli arvoltaan 625 miljoonaa euroa.
Kotimarkkinoilla Saksassa kasvu jäi vaivaiseen kahteen prosenttiin ja Japanissa vauhti oli yhdeksän prosentin luokkaa.
Ennakkotietona SAP arvioi koko vuoden myyntinsä kasvaneen 13 prosenttia 8,5 miljardiin euroon. Yhtiö arvelee osakekohtaisen tulosennusteensa asettuvan annetun 4,85-4,95 euron ylälaitaan. SAP julkistaa tuloksensa tammikuun 25. päivänä.
Bostonilaisen AMR Researchin ounastelun mukaan SAP piti vuoden lopussa hallussaan 43 prosentin osuutta yrityshallintaohjelmistojen mailmanmarkkinoista. Samaan aikaan Oraclen osuus oli 19 prosenttia.
Vuotta aiemmin SAP:n markkinasiivu oli 40 prosenttia, joten saksalaisyhtiö näyttää kasvattaneen etumatkaansa amerikkalaisiin verrattuna.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin
25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.
Kolme vuotta sitten
USA:n hallinto petraa tiedon tarjontaa netissä
25.05.2009 Julkishallinnon tiedot yhteen paikkaan keräävä Data.gov-sivusto on osa Barack Obaman suurta läpinäkyvyyskampanjaa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- » Taloussanomat.fi












