Markkinat kyttäävät lcd-yhtiöiden tuloksia
12.1.2006 08:23 Pörssikurssit nousivat torstaina lavella rintamalla Aasiassa. Sijoittajat odottavat valppaina varsinkin korealaisten kuluttajaelektroniikan jättien LG Philips LCD:n ja Samsungin tuloksia. Nousussa on myös japanilainen Sharp, joka eilen korotti ohjaustaan vuodelle 2007.
LG Philips LCD kohosi melkein kaksi prosenttia 42 400 woniin aamulla Soulin pörssissä. Yhtiö julkistaa loka-joulukuun tulostietonsa markkinoiden sulkeutumisen jälkeen tänään.
Bloombergin analyytikkoarvioiden mukaan LG Philips LCD:n nettotuloksen odotetaan nousevan seitsenkertaiseksi vuoden takaisesta ja yltävän 252 miljardiin woniin eli 258 miljoonaan dollariin. Tulosta kohottaa kiihkeällä sykkeellä käyvä taulutelevisioiden kauppa.
Huomenna tuloksestaan kertova Samsung Electronics oli aamulla vajaan prosentin nousussa 688 000 wonissa.
Sharpille jyrkin nousu neljään vuoteen
Japanissa Sony hyötyi PSP -pelikonsoleidensa ja Vaio -sarjan pc-laitteidensa kysynnästä. Sonyn kurssi kohosi 2,2 prosenttia 5 110 jeniin.
Tokiossa päivän nousija oli kuitenkin elektroniikkajätti Sharp, joka oli korottanut ohjaustaan ensi tilikauden myynniksi. Sharp odottaa myynnin kohoavan kolmeen biljoonaan jeniin vuoden 2007 maaliskuussa päättyvällä tilikaudella.
Yhtiö kertoi myös lisäävänsä investointejaan neljänneksellä 275 miljardiin jeniin. Rahat Sharp aikoo käyttää muun muassa maailman suurimman lcd-tehtaan rakentamiseen.
Sharpin kurssi nousi 7,5 prosenttia 2 020 jeniin samalla kun Nomuran kaltaiset investointipankit suitsuttivat yhtiölle ostosuosituksiaan.
Nikkei -indeksi nousi 0,2 prosenttia 16 403 pisteseen. Varsinkin pankkisektorin osakkeet putosivat, kun monet sijoittajat siirsivät rahojaan teknologiaosakkeisiin.
Soulissa Kospi -indeksi nousi vajaan prosentin. Nousu-uralla olivat myös Hongkongin, Taiwanin, Kiinan, Malesian ja Filippiinien pörssit. Laskijoita löytyi Singaporesta ja Australiasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomi aikoo sallia tuotesijoittelun tv-ohjelmissa
25.05.2007 Tanssii tähtien kanssa -ohjelma voi tulevaisuudessa vapaammin mainostaa erästä parkettivalmistajaa. Suomen tv- ja radiolakiin on tulossa muutos, joka sallii tuotesijoittelun.
Kolme vuotta sitten
Fazer löysi makeistähden YouTubesta
25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- » Taloussanomat.fi












