Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
MM-jalkapallosta odotetaan uutta potkua

Luksus-tv-valmistaja Loewe pitkästä aikaa kuiville

24.1.2006 12:51 Saksalainen huipputelevisioiden valmistaja Loewe AG - entinen Loewe Opta - on kahden kriisivuoden jälkeen ja perusteellisen saneerauksen jälkeen pääsemässä kuiville. Tälle vuodelle odotetaan uutta potkua kesällä Saksassa järjestettävistä jalkapallon MM-kisoista.

Yrityksen ennakkotietojen mukaan sen liikevaihto kasvoi viime vuonna 19 prosenttia 318 miljoonaan euroon ja operatiivista voittoa kertyi reilut 2 miljoonaa euroa. Analyytikot epäilevät, että kun ebit-tuloksesta vähennetään verot, niin voittoa ei enää jääkään käteen, mutta tulosta pidetään silti hyvänä, kun edellisenä vuonna jouduttiin kirjaamaan vielä 27,7 miljoonaa euroa miinusta.

Loewen ilahduttavan tuloksen selityksenä on yksiselitteisesti litteänäyttöisten televisioiden huomattavasti parantunut menekki. Niiden osuus on kasvanut yli 80 prosenttiin liikevaihdosta, kun sen edellisenä vuonna oli vain 39 prosenttia. Nyt yrityksen johtaja Rainer Hecker määrittelee Loewen jo Euroopan johtavaksi litteänäyttöisten televisioiden premium-merkiksi.

Vastaavasti Loewen syvä sukellus viime vuosina - niin että sen pintaan tuloa ehdittiin jo epäillä - johtui lähinnä sen nukahtamisesta litteänäyttöjen omaksumisessa. Saksalaisyrityksen pelasti japanilainen Sharp, josta tuli paitsi sen yhteistyökumppani, myös suurosakas.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suomi aikoo sallia tuotesijoittelun tv-ohjelmissa

25.05.2007 Tanssii tähtien kanssa -ohjelma voi tulevaisuudessa vapaammin mainostaa erästä parkettivalmistajaa. Suomen tv- ja radiolakiin on tulossa muutos, joka sallii tuotesijoittelun.


Kolme vuotta sitten

Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla

25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.

.