Vodafonelle virtaa Turkin kaltaisista maista
24.1.2006 13:09 Maailman suurin mobiiliyhtiö Vodafone Group Plc on nyt entistäkin isompi. Vuoden vaihteessa yhtiöllä oli 179,3 miljoonaa asiakasta. Nettolisäys peittosi markkinoiden odotukset, vaikka yleisesti ottaen kasvu hiipuu läntisessä Euroopassa.
Loka-joulukuussa yhtiö kasvatti tilaajamääräänsä 8,33 miljoonalla uudella asiakkaalla 173,9 miljoonaan tilaajaan. Luvuissa ovat mukana myös Vodafonen osittain omistamien yhtiöiden määrät, yhtiö sanoi tiedotteessaan.
Tilaajamäärä kasvoi vuoden päätösneljänneksellä 4,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Vuotta aiemmin vastaava kasvuvauhti oli 3,5 prosenttia.
Kuitenkin Vodafone odottaa kasvuvauhtinsa jatkavan hiipumistaan jo kolmatta vuotta peräjälkeen myös maaliskuun lopussa 2007 päättyvällä tilikaudella. Yhtiön mukaan suurin syy hidastumiseen on läntisten markkinatalousmaiden mobiilibisnesten kypsyminen.
Vodafone ja Nokia luottavat musiikkiin
Tästä syytä pääjohtaja Arun Sarin hakee kasvua Afrikasta, Aasiasta ja itäisen Euroopan maista sekä keskittyy uusiin palveluihin ja tuotteisiin kuten matkapuhelimiin, joiden kautta voi kuunnella myös musiikkia.
Muun muassa Nokialle musiikkipuhelimet ovat yksi merkittävimmistä kasvualoista, kuten Nokian Multimedia -toimialan vetäjä Anssi Vanjoki kertoi Digitodayssa eilen.
Vodafonen koko vuoden tuloksen Arun Sarin odottaa asettuvan aiempien tavoitteiden kanssa linjaan. Myöskään ensi vuoden ohjausta ei ole syytä muuttaa, hän totesi tiedotteessa.
Analyytikot odottivat Vodafonen nettolisäyksen jääneen runsaaseen seitsemään miljoonaan tilaajaan loka-joulukuussa. Niinpä Newburyssä Englannissa päämajaansa pitävän yhtiön osakekurssi lähti melkein kolmen prosentin nousuun 124,5 penceen aamulla Lontoossa.
Koko ensi tilikaudella Vodafonen kasvu jää hieman alemmas kuin vuoden 2006 maaliskuulle povattu 6-9 prosentin kasvu. Vuonna 2005 myynti kasvoi yhdeksän prosenttia ja sitä aiemmin 11 prosenttia, joten suunta on selkeästi alaspäin.
Turkki nousee arvoonsa
Päättyneellä neljänneksellä palveluiden myynti takkusi Saksassa, Italiassa ja Isossa-Britanniassa lisääntyneen kilpailun vuoksi. Espanjassa ja Yhdysvalloissa kehitys pysyi vahvempana.
Erityisen vilkkaseen vauhtiin Vodafone ylsi Romanian 39 prosentin, Egyptin 36 prosentin ja Etelä-Afrikan 22 prosentin myynnin kasvun myötä.
Viime lokakuusta lähtien Arun Sarin on tehnyt 8,5 miljardin dollarin arvoisia yrityshankintoja, joiden avulla Vodafone toivoo pitävänsä yllä kasvuvauhtia erityisesti kehittyvillä markkinoilla.
Yhtiö on muun muassa ostanut kymmenen prosenttia tänään tuloksestaan raportoineesta Bhartista Intiassa ja siivun lisää eteläafrikkalaisesta tyttärestään.
Viime kuussa Vodafone voitti tarjouskilpailun Turkissa toimivasta Telsim Telekomunikasyon Hizmetleri AS:stä. Turkista tulee Vodafonen neljänneksi suurin markkina-alue.
Japanissa sikäläinen Vodafone Japan K.K. kamppailee paikallisia jättejä NTT Docomoa ja KDDI Corp:ia vastaan. Päättyneellä neljänneksellä Vodafone Japan sai 125 000 uutta tilaajaa, kun vuotta aiemmin määrä oli 36 000 asiakasta.
France Telecomin varoitus sävähdytti
Eräät analyytikot muistuttavat, että ainakin Euroopassa mobiiliala on jo parhaat kasvun päivänsä nähnyt. He viittaavat Euroopan toiseksi suurimman teleyhtiön France Telecomin äskettäiseen tulosvaroitukseen, joka pudotti pörssikursseja lavealla rintamalla.
Kuitenkin Dresdner Kleinwort Wassersteinin tapaiset investointipankit uskovat Vodafonen pitävän asemansa hiipuvista markkinanäkymistä huolimatta.
Vodafonen osakkeen arvosta on vuodessa hävinnyt 13 prosenttia ja tämän vuoden puolellakin 3,6 prosenttia. Yhtiön markkina-arvoksi lasketaan nyt 73,9 miljardia puntaa eli 132 miljardia dollaria.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ericsson ja Telstra testaavat 40 gigan verkkoyhteyttä
25.05.2007 Ericsson ja Telstra ilmoittavat ajaneensa onnistuneesti 40 gigabittiä dataa sekunnissa Telstran valokuituverkossa. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa kun tällainen siirtonopeus on saavutettu käytössä olevassa verkossa.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin
25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- » Taloussanomat.fi












