Hynix kiihdytti nand flash -muistisiruilla
25.1.2006 10:00 Maailman toiseksi suurin muistisirujen valmistaja, eteläkorealainen Hynix nelinkertaisti loka-joulukuun tuloksensa. Sirutoimitukset kasvoivat varsinkin digikameroiden ja mp3 -soitinten tuoteryhmissä. Osake reagoi odotettua parempiin lukuihin.
Hynix Semiconductor Inc:n nettotulos nousi loka-joulukuussa 751 miljardiin woniin eli 770 miljoonaan dollariin. Vuotta aiemmin tulos oli 186 miljardia wonia.
Tulos peittosi Thomson Financialin keräämät analyytikkoennusteet 65 prosentilla.
Myynti kasvoi 31 prosenttia 1,7 biljoonaan woniin.
Hynix kiittelee erityisesti nand flash -sirujen hyvää kysyntää. Näitä muistisiruja käytetään muun muassa Applen iPod Nano-soittimissa.
Sekä Hynix että sen suurempi kilpailija, niin ikään eteläkorealainen Samsung aikovat lisätä tänä vuonna nand flash -sirujen tuotantokapasiteettiaan. Hynixin tapauksessa investoinnit uuteen tuotantoon ovat tänä vuonna 3,6 biljoonaa wonia eli biljoona wonia viime vuotista suuremmat.
Hynixille kuluva vuosi on jo toinen kohentuvan tuloksen tilikausi. Tällä tilikaudella yhtiö yltää 1,8 biljoonan wonin nettotulokseen, jossa kasvua edeltäneestä vuodesta on seitsemän prosenttia.
Takana vuoristorataa
Sirubisneksessä onni vaihtelee nopeasti. Kaukana eivät ole nekään ajat, jolloin velkojat joutuivat pelastamaan yhtiön konkurssilta vuonna 2002. Seuraavana vuonna Hynix raportoi jättimäisen 11,8 biljoonan wonin tappion.
Viime vuonna yhtiön osake pärjäsi maailman suurista siruyhtiöistä parhaiten. Keskiviikkona Hynixin osake kallistui Soulin pörssissä melkein neljä prosenttia 34 750 woniin. Samsung kohosi 2,4 prosenttia 715 000 woniin.
Aasiassa myös muut siruyhtiöt menestyivät pörsseissä. Japanissa Elpida Memory pomppasi peräti 12 prosenttia ja Taiwanilla Nanya Technology Corp ja Powerchip Semiconductor Corp. nousivat nekin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ericsson ja Telstra testaavat 40 gigan verkkoyhteyttä
25.05.2007 Ericsson ja Telstra ilmoittavat ajaneensa onnistuneesti 40 gigabittiä dataa sekunnissa Telstran valokuituverkossa. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa kun tällainen siirtonopeus on saavutettu käytössä olevassa verkossa.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin
25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- » Taloussanomat.fi












