Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulospettymys

Kleinfeld vaatii tahtimarssia Siemensin yksiköiltä

26.1.2006 10:32 Siemens AG:n tulos putosi melkein viidenneksen joulukuussa päättyneellä kvartaalilla. Tulosta rassasivat erityisesti tele- ja it-yksiköiden saneerauskulut. Pääjohtaja Klaus Kleinfeld haluaa kaikki yksiköt samaan aikaan plussan puolelle.

Siemensin nettotulos laski loka-joulukuussa 19 prosenttia 813 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta miljardista eurosta.

Analyytikot odottivat keskimäärin 941 miljoonan euron tulosta, jonka alle yhtiö siis selvästi jäi.

Müncheniläiskonsernin myynti kasvoi jakson aikana 20,7 miljardiin euroon.

Vuosi sitten Amerikan-johtajan pallilta pääjohtajaksi noussut Klaus Kleinfeld (48) kertoo esikuntineen lisää Siemensin tunnusluvuista ja näkymistä vielä tänään. Tilaisuudessa puhetta johtaa Kleinfeldin edeltäjä Heinrich von Pierer.

Siemensin palkkalistoilla on tätä nykyä noin 460 000 työntekijää. Saksassa yhtiön palkkalistoilla on 165 000 työntekijää eli 36 prosenttia väestä.

Viime syksynä yhtiö luopui tappioita tehneistä matkapuhelimistaan taiwanilaisen Benqin eduksi. Siemensin suurimman liiketoimintaryhmän, telekommunikaatio -yksikön lukuja kaunistaa myös 356 miljoonan euron summa, jonka yhtiö hankki Juniper Networksin osuutensa myynnistä viime marraskuussa.

Kleinfeld on sanonut, että hän vaatii kaikkien 11 yksikön saavuttavan niille asetetut taloudelliset tavoitteet vuonna 2007. Noin puolet toimialoista, kuten teollisuuden automaatio -divisioona täyttävät jo vaatimukset. Sen sijaan telekommunikaatioyksikkö taapertaa vielä tavoitteiden perässä.

Eräiden analyytikoiden mielestä voi olla vaikeaa sovittaa Siemensn kaikkien liiketoimintayksikköjen tuloskehitys yhtälaiseen muottiin. Suuryhtiö toimii niin monilla aloilla, että suhdanteet eivät millään kulje käsi kädessä samassa tahdissa.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ericsson ja Telstra testaavat 40 gigan verkkoyhteyttä

25.05.2007 Ericsson ja Telstra ilmoittavat ajaneensa onnistuneesti 40 gigabittiä dataa sekunnissa Telstran valokuituverkossa. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa kun tällainen siirtonopeus on saavutettu käytössä olevassa verkossa.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin

25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.

.