Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asema Suomessa vahvistuu

Basware ostaa Analysten 27 miljoonalla eurolla

31.1.2006 09:48 Taloushallinnon ohjelmistoja kehittävä Basware ostaa taloushallinnon ohjelmistoja kehittävän Analysten. Kauppahinta on noin 27 miljoonaa euroa. Kauppa kasvattaa yhtiön kokonaisliikevaihtoa noin 45 prosenttia tänä vuonna ja liikevoittomarginaalin yli 15 prosenttiin, Basware arvioi tiedotteessaan.

Kauppahinnasta arviolta 9,7 miljoonaa euroa maksetaan käteisellä ja noin 17,7 miljoonaa euroa Baswaren osakkeina kahdella suunnatulla osakeannilla Analysten osakkeenomistajille.

Basware arvioi, että yritysoston avulla saavutetaan tänä vuonna noin 0,8-1,0 miljoonan euron ja ensi vuonna noin 1,3-1,5 miljoonan euron synergiahyödyt. Uuden konsernin henkilöstö määrä kasvaa 504 henkilöön.

Yrityskaupan jälkeen Baswaren alustava pro forma -liikevaihto viime vuonna oli 52,6 miljoonaa euroa, pro forma -liikevoitto 7,1 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos 0,44 euroa.

Yritysoston ansiosta Baswaren asema laskujenkäsittelyjärjestelmien kehittäjänä Suomessa vahvistuu ja sähköisen liiketoiminnan tuoteperhe täydentyy.

Analyste on suomalainen ohjelmistoyritys, joka kehittää taloushallinnon ohjelmistoja yritysten ja pankkien väliseen maksuliikenteeseen, laskujen sähköiseen käsittelyyn sekä kassa- ja rahoitussuunnitteluun. Yhtiön tilintarkastamaton liikevaihto oli 9,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,8 miljoonaa euroa viime vuonna. Liikevaihto tuli lähes kokonaan Suomesta. Yhtiöllä oli 107 työntekijää viime vuoden lopussa.

Jutun kirjoitti: Satu Hirvelä

Satu Hirvelä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Verkon "lääkärikirja" voitokas Oulussa

25.05.2007 Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueen asukkaille tarkoitetulle Hyvis-portaalille myönnettiin Stakesin Terve-SOS-palkinto tämän vuoden teemaan "luova ja rohkea muutos" liittyvästä innovatiivisuudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hyvistä ylläpitää Etelä-Savon sairaanhoitopiiri, ja portaalin teknisestä järjestelmästä vastaa Mawell Oy.


Kolme vuotta sitten

Ilmavoimien tietovuoto paljastui pelättyä pahemmaksi Britanniassa

25.05.2009 Ison-Britannian pitkä lista esiin tulleista tietovuodoista synkistyi, kun taannoisesta ilmavoimien levykkeiden katoamisesta paljastui uutta tietoa. Levykkeissä oli työntekijöistä arkaluonteista tietoa.

.