Markkinointi haukkasi NTT Docomon tuloksen
31.1.2006 12:46 Maailman toiseksi suurin mobiilioperaattori, japanilainen NTT Docomo on joutunut kotisaarillaan kovan paikan eteen. Yhtiön tuloksesta suli kolmannella neljänneksellä 69 prosenttia. Ja tänä vuonna kilpailu vain kiristyy, kun numeronsiirto vapautuu myös Japanissa.
NTT Docomon kolmannen neljänneksen eli loka-joulukuun nettotulos putosi 131,1 miljardiin jeniin vuoden takaisesta 421,3 miljardista jenistä.
Tosin viime vuonna vertailukauden lukuja kaunisti AT&T Wirelessin osuuden myynnistä saatu kertaerä, Bloomberg huomauttaa.
Myynti nousi katsauskaudella 1,5 prosenttia 1,2 biljoonaan jeniin. Koko Japanin langattomien markkinoiden suuruudeksi on arvioitu 8,5 biljoonaa jeniä.
Koko tilikaudelle eli maaliskuun lopussa päättyvälle kaudelle NTT Docomo povaa 604 miljardin jenin tulosta. Viime vuonna yhtiö teki 747 miljardin jenin tuloksen.
Docomosta 56,8 prosenttia omistaa entinen valtion monopoli Nippon Telegraph & Telephone Corp., joka on Japanin suurin teleyhtiö.
Numeronsiirto lisää paineita tariffeille
NTT Docomo pyrkii pitämään omat asiakkaansa Japanissa, jossa melkein 70 väestöstä omistaa matkapuhelimen.
Tulosta yhtiö yrittää parantaa myös karsimalla omistuksiaan muissa Aasian maissa ja kehittämällä yhdessä laitevalmistajien kanssa kännyköitä, jotka toimivat monilla markkinoilla.
Tänä vuonna NTT Docomo saa sitä paitsi varautua kiristyvään kilpailuun, kun numeronsiirto vapautuu nousevan auringon maassa, analyytikot muistuttavat.
Eräiden asiantuntijoiden mielestä numeronsiirto on suurempi uhka NTT Docomolle kuin sen kilpailijoille KDDI Corp:lle ja Vodafone Japanille.
Markkinavoimat seuraavat tarkasti sitä, miten alas NTT Docomo on valmis painamaan hintansa markkinaosuuden puolustamiseksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Verkon "lääkärikirja" voitokas Oulussa
25.05.2007 Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueen asukkaille tarkoitetulle Hyvis-portaalille myönnettiin Stakesin Terve-SOS-palkinto tämän vuoden teemaan "luova ja rohkea muutos" liittyvästä innovatiivisuudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hyvistä ylläpitää Etelä-Savon sairaanhoitopiiri, ja portaalin teknisestä järjestelmästä vastaa Mawell Oy.
Kolme vuotta sitten
Ilmavoimien tietovuoto paljastui pelättyä pahemmaksi Britanniassa
25.05.2009 Ison-Britannian pitkä lista esiin tulleista tietovuodoista synkistyi, kun taannoisesta ilmavoimien levykkeiden katoamisesta paljastui uutta tietoa. Levykkeissä oli työntekijöistä arkaluonteista tietoa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- » Taloussanomat.fi












