Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevoitto kasvoi kolmanneksen

Tulostaan parantanut Elcoteq kiinnostui viihde-elektroniikasta

9.2.2006 12:36 Elcoteqin tulos parani viimeisellä neljänneksellä ja samoin koko viime vuonna. Loppuvuoden tulos jäi kuitenkin odotuksista. Liikevaihdon ja liiketuloksen kasvun odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna.

Yhtiö on kiinnostunut etenkin kodin viihde-elektroniikasta, jota se pitää potentiaalisena kasvualueena.

Elcoteqin tulos ennen veroja oli viime vuonna 59,3 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 44,9 miljoonaa euroa. Viimeisellä neljänneksellä tulos nousi 14,6 miljoonasta eurosta 19,7 miljoonaan euroon.

Analyytikot arvioivat uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa, että Elcoteqin tulos ennen veroja olisi loka-joulukuussa ollut keskimäärin 23,5 miljoonaa euroa.

Elcoteqin osakekohtainen tulos parani 1,01 eurosta 1,34 euroon. Viimeisen neljänneksen osakekohtainen tulos nousi 0,42 eurosta 0,48 euroon.

Viime vuoden liikevoitto parani 34 prosenttia. Sitä kertyi 76,5 miljoonaa euroa, kun vuonna 2004 liiketulos oli 57,3 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti laski 1,8:aan, mihin vaikutti uusien tehtaiden heikohko käyntiaste sekä ylösajokustannukset.

Päätelaitteissa valmistettavien tuotteiden kappalemääräinen kasvu oli myynnin kasvua pienempi, kun tuotevalikoima painottui korkeamman arvon tuotteisiin. Sijoitetun pääoman tuotto oli silti hyvä. Tietoliikennejärjestelmissä kannattavuus parani, mutta liiketulos ja sijoitetun pääoman tuotto ei yltänyt tavoitteisiin.

Liikevaihto kasvoi viime vuonna 43 prosenttia eli 4169 miljoonaan euroon edellisvuoden 2921,8 miljoonasta eurosta. Viimeisen neljänneksen liikevaihto lisääntyi 37 prosenttia eli 864,6 miljoonasta eurosta 1182 miljoonaan euroon.

Katsauksen mukaan tietoliikenne-elektroniikan loppumarkkinoiden vuoden 2002 lopulla alkanut ylämäki jatkui viime vuonna. Sopimussuunnittelu- ja sopimusvalmistus- eli EMS-markkinat ovat kasvaneet keskimäärin noin 15 prosentin vuosivauhtia.

Sopimussuunnittelutoiminta kasvoi viime vuonna noin 25 prosenttia ja perinteinen EMS-toiminta kymmenen prosenttia. Vauhtia valmistuspalvelumarkkinoiden kasvulle saatiin lisääntyneestä matkapuhelinkysynnästä, jonka arvioidaan jatkuvan myös tänä vuonna.

Elcoteq arvio asemansa vahvistuneen viime vuonna elektroniikan sopimusvalmistuksessa. Markkinaosuus oli kahdeksan prosenttia, mikä oikeuttaa neljänteen sijaan markkinoilla. Liikevaihto kasvoi erityisen nopeasti Amerikan alueella, missä se kaksinkertaistui, Thomson-yrityskaupan myötä. Thomsonin osuus viime vuoden konserniliikevaihdosta oli melkein 250 miljoonaa euroa.

Konsernin nettovelkaantumisaste oli vuoden lopussa 0,3 prosenttia. Sijoitetun pääoman tuotto oli 17,6 prosenttia ja omavaraisuusaste oli 26 prosenttia.

Yhtiö arvioi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna ems-markkinoiden keskimääräistä kasvua enemmän ja liiketuloksen paranevan viime vuodesta. Ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon ennakoidaan kasvavan viime vuodesta, mutta jäävän alle loka-joulukuun tason. Liiketuloksen arvioidaan jäävän alemmaksi kuin viime vuoden alkukuukausina.

Hallitus esittää jaettavaksi 0,66 euroa osinkoa osaketta kohden.


Sami Noponen

Jutun kirjoitti: Sami Noponen

Sami Noponen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Metso panostaa 17 miljoonaa euroa toiminnanohjaukseen

25.05.2007 Teknologiakonserni Metso Automation investoi uuteen koko toimitusketjun kattavaan toiminnanohjausjärjestelmään. Investoinnin kokonaisarvo on noin 17 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuosien 2009-2010 vaihteessa. Järjestelmän toimittaa Lawson Software.


Kolme vuotta sitten

Nettisarjis Mummo voitti pisteen erolla

25.05.2009 Internet-sarjakuva Mummo otti päävoiton Kemin 28. Sarjakuvakilpailussa viikonloppuna.

.