Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Quo vadis, Google?

Googlen osake putosi kuolevaisten joukkoon

14.2.2006 07:42 Sijoittajien nettilemmikki, hakukoneyhtiö Googlen osake on menettänyt kuukaudessa arvostaan melkein neljänneksen. Samalla yhtiön johto on saanut kokea markkinoiden ailahtelut hyvässä ja pahassa. Analyytikot pähkäilevät nyt Googlen suuntaa.

Wall Streetillä ollaan vahvasti eri mieltä siitä, jatkaako Googlen kurssi kohti 500 dollarin huippuhintaa vai putoaako osake pysyvästi alle 350 dollarin riman.

Putoamisesta varoittavat ainakin ne talouslehti Barron´sin tutkijat, jotka tuoreeltaan povasivat Googlen menettävän 50 prosenttia arvostaan, koska yhtiö ei tule saavuttamaan aggressiivisia tavoitteitaan vuonna 2006.

Reutersin mukaan valtaosa analyytikoista kuitenkin suhtautuu luottavaisesti yhtiön kasvunäkymiin ja jakaa edelleen ostosuosituksia Googlelle.

Googlen puolustajiin kuuluu muun muassa RBC Capital Marketsin Jordan Rohan, joka myöntää Googlen voivan lyhyellä sihdillä rojahtaa jopa 330 dollarin tuntumaan. Silti Rohan pitää voimassa varovaiseksi arvioidun tavoitehintansa 435 dollaria.

Pikavoittojen kyttääjät hävisivät, tosiuskovaiset jäivät

Eräiden analyytikoiden mukaan kyse ei ole pelkästä Googlesta vaan koko nettibisneksen suunnasta. Vuodenvaihteen jälkeen saadut tulostiedot jäivät monelle pettymykseksi. Nyt markkinoilla pohditaankin sitä, onko kyse internet-alan tilapäisestä hiljaiselosta vai jostakin vakavammasta taantumasta.

Hoefer & Arnettin analyytikko Martin Pyykkonen sanoo, että ainakin hän on huomannut monen lyhytaikaisen, nopeita voittoja hakevan sijoittajan vetäytyneen Googlen hännyksistä. Jäljelle on sitten jäänyt pitkän ajan kasvuun luottavia tosiuskovaisia.

- Osakkeen kurssi tulee todennäköisesti heilahtelemaan seuraavaan analyytikkotapaamiseen eli maaliskuun 2. päivään saakka, Pyykkonen sanoo Reutersille.

Maanantaina Googlen osakekurssi putosi 16,91 dollaria eli melkein viisi prosenttia 345,70 dollariin Nasdaqissa.

Tammikuun huippuhinnoista on tultu rytinällä alas 27 prosentin verran. Kuitenkin pidemmällä aikavälillä seurattuna pitää muistaa se, että Google ylsi osakekurssinsa nykyisellekin tasolla vasta neljä kuukautta sitten. Niin nuori on yhtiön pörssitaival.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokian mobile 2.0-sovelluksella miljoona käyttäjää

25.05.2007 Nokian uusien palvelujen kehittäjäyksikkö on päässyt miljoonan rekisteröityneen kävijän tavoitteeseen WidSets-palvelussaan. Kyseessä on ensimmäinen mobile 2.0 -hanke, jonka käyttäjämäärä voidaan ilmoittaa seitsennumeroisella luvulla.


Kolme vuotta sitten

Tanskan hallinto matkustaa Baswaren ohjauksessa

25.05.2009 Ohjelmistotalo Basware automatisoi Tanskan valtionhallinnon matkustusjärjestelmää. Yhtiön toimittama ratkaisu tehostaa matkustukseen liittyvää suunnittelua ja laskujen käsittelyä.

.