Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Cdma-kimppa Kaliforniaan

Nokia ja Sanyo tähyävät Motorolan tontille

14.2.2006 09:10 Tietoja Nokian ja japanilaisen Sanyon yhteisyrityksestä tihkuu pikku hiljaa pitkin aamua. Yhtiöt aikovat tosissaan käydä amerikkalaisen Motorolan kimppuun sen kotitanhuvilla San Diegoon perustettavan yhteisyrityksen kautta.

Nokian on vahvistanut, että se perustaa yhteisyrityksen Sanyon kanssa Kalifornian San Diegoon. Uusi yhtiö toimii muun muassa Osakassa ja muilla paikkakunnilla Japanissa.

Nokia ei ole paljastanut uuden yhtiön omistussuhteita. Markkinoilla arvellaan, että Nokia omistaa yhtiöstä 49 prosenttia ja Sanyo 51 prosenttia.

Joka tapauksessa markkinoilla odotellaan kiinnostuneina lisää tietoja kännykkäykkösen Nokian ja japanilaisen Sanyon kaavaillusta cdma2000 -yhteistyöstä. Asiasta kertoi yöllä ensimmäisenä Reuters, joka perusti uutisensa tuntemattomana pysyttelevään lähteeseen.

Sanyon osakkeen kurssi ehti jo reagoida heti aamun valjettua Tokiossa tiistaina.

Nomura Securitiesin analyytikko Eiichi Katayama pitää liittoa hyvänä asiana molemmille yhtiöille, sillä yhdessä ne kykenevät haalimaan suurempia markkinaosuuksia varsinkin Pohjois-Amerikassa.

Bloomberg arvelee Nokian hyötyvän Sanyon teknologiasta ja siitä, että yhteisin ponnistuksin yhtiöt kykenevät myös pudottamaan edistyneiden kännyköiden hintojaan.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokian mobile 2.0-sovelluksella miljoona käyttäjää

25.05.2007 Nokian uusien palvelujen kehittäjäyksikkö on päässyt miljoonan rekisteröityneen kävijän tavoitteeseen WidSets-palvelussaan. Kyseessä on ensimmäinen mobile 2.0 -hanke, jonka käyttäjämäärä voidaan ilmoittaa seitsennumeroisella luvulla.


Kolme vuotta sitten

Tanskan hallinto matkustaa Baswaren ohjauksessa

25.05.2009 Ohjelmistotalo Basware automatisoi Tanskan valtionhallinnon matkustusjärjestelmää. Yhtiön toimittama ratkaisu tehostaa matkustukseen liittyvää suunnittelua ja laskujen käsittelyä.

.