Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jatkaa laajentumistaan kasvukeskuksiin

PHP:n kasvu sai jatkoa

22.2.2006 08:17 Lahtelainen Etelä-Suomessa toimiva PHP Holding Oy -konserni kasvatti liikevaihtoaan 7,8 prosenttia ja tulostaan 30,8 prosenttia edellisestä vuodesta. Kiinteiden verkkojen aktiivikäytössä olevien liittymien kokonaismäärä kasvoi 3,8 prosenttia. Kasvu tuli laajakaista- ja kaapeli-tv-liittymien lisääntymisestä.

Tulosta paransivat puhelinluetteloliiketoiminnan myyntivoitto sekä ulkoverkon rakentamiseen liittyvän liiketoiminnan myynti, ja sitä heikensi PHP Holdingin liiketoimintaa hoitavan Päijät-Hämeen Puhelin Oyj:n sataprosenttisesti omistaman Päijät-Visio Oy:n maksamien verkkovuokrien kirjaamiskäytännön muutos.

Konsernin viime vuoden liikevaihto oli 64,1 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 14,0 miljoonaa euroa, joka on 21,9 prosenttia
liikevaihdosta.

Vuoden aikana konserni tehosti voimakkaasti toimintaa ja konsernin oman liiketoiminnan kannattavuus ilman kertaluonteisia tuottoja parantui edelliseen vuoteen verrattuna, kertoo PHP tiedotteessaan.

PHP:n toimitusjohtaja Arto Kaikkonen sanoo, että PHP laajentaa edelleen toimintaa Etelä-Suomen kasvukeskuksiin. PHP on rakentanut omat nykyaikaiset laajakaistaverkot Päijät-Hämeen lisäksi Hämeenlinnaan ja
Hyvinkäälle.

- Pystymme jatkossa omien verkkojemme avulla tarjoamaan kotitalouksille huippunykyaikaiset laajakaistapalvelut televisiopalveluineen, kertoo Kaikkonen.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kriittinen FBI-verkko on reikäjuusto

25.05.2007 Kriittinen FBI:n viestintäverkko, joka sisältää arkaluontoista lainvalvonta- ja tutkimusaineistoa, on täynnä tietoturva-aukkoja ja siten altis hyökkäyksille sekä sisältä että ulkoa.


Kolme vuotta sitten

Ilmavoimien tietovuoto paljastui pelättyä pahemmaksi Britanniassa

25.05.2009 Ison-Britannian pitkä lista esiin tulleista tietovuodoista synkistyi, kun taannoisesta ilmavoimien levykkeiden katoamisesta paljastui uutta tietoa. Levykkeissä oli työntekijöistä arkaluonteista tietoa.

.