Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osa kariutui kokonaan

Moni Tekesin tähtihanke on jäänyt tähdenlennoksi

1.3.2006 11:33 Julkista tukea saaneet yritykset ovat epäonnistuneet pahoin tekniikan kaupallistamisessa. Taloussanomien tutkimista tuotekehityshankkeista osa on kariutunut kokonaan ja osa on jouduttu tekohengittämään uudestaan. Yksi tuote on menestynyt hyvin omilla markkinoilla, mutta ei yksikään viennissä.

Kyse on Teknologian kehittämiskeskuksen tuista. Taloussanomat selvitti, mitä on tapahtunut joukolle Tekesin vuoden 2000 vuosikertomuksessa esiteltyjä hankkeita. Tulos oli karu.

Yksi epäonnistuneista tuotteista on älykäs rengaspainevahti. Nokian Renkaat on lopettanut sen valmistuksen. Auton renkaan sisälle asennettava painevahti tarkkaili rengaspainetta ja varoitti, jos se laski liian alas.

Kehityspäällikkö Jukka Hakasen mukaan tuote ei käynyt kaupaksi rengasliikkeiden kautta jälkimarkkinoilla, koska se oli liian kallis. Tekniikan hinta oli noin 200 euroa autoa kohti.

Nokian Renkaat luopui myös yrityksistä saada rengasvahti kaupaksi suoraan autotehtaille.

– Tarjosimme tuotetta automalleihin, joiden tuotanto alkaa kolmen–neljän vuoden päästä. Nokian Renkailla ei ollut halua jäädä odottamaan, kun jälkimarkkina ei lähtenyt vetämään.

Hiukkasten mittaaminen epäonnistui

Tekes tuki myös Dekatin auton moottorin hiukkasia mittaavaa tekniikkaa.

– Se hanke epäonnistui täysin, ja lopetimme sen kesken, sanoo Dekatin toimitusjohtaja Juha Tikkanen.

Dekati aloitti kuitenkin myöhemmin uuden hankkeen, joka onnistui Tikkasen mukaan hyvin. Yhtiö on aloittanut tekniikan myynnin autoteollisuudelle.

Omnitele keksi laskentamallin, joka auttoi operaattoreita ymmärtämään, minkälaista liikennettä ja millaisia palveluja kolmannen sukupolven kännykkäverkoissa tarvitaan.

– Ei siitä tullut suoraan tuotetta, jota olisi tehty tavattomasti. Menetelmää on sovellettu muualle, mutta rahaa ei tunge runsaasti sisään firmaan, sanoo Omnitelen toimitusjohtaja Timo Mustonen.

E lektroniikan tuotelinja

Myöskään Cencorpin kehittämästä elektroniikan tuotantolinjasta ei tullut menestystä. Linja oli tarkoitettu esimerkiksi kännyköiden tuotantoon. Linja ei ollut kuitenkaan tarpeeksi joustava vaihtamaan suuntaa.

Cencorpin tytäryhtiön Singulasen toimitusjohtajan Jouni Suutarisen mukaan Cencorp on kuitenkin hyödyntänyt tekniikkaa uudessa mallissa, joka on astunut markkinoille.

Tekes tuki myös More Magic Softwaren ratkaisua langattomaan maksamiseen. Tekniikan avulla voi ostaa netistä esimerkiksi musiikkia. Kaupparekisterin mukaan More Magic Software on joutunut selvitystilaan.


Jutun kirjoitti: Ari Kapanen

Ari Kapanen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Wal-Mart alkaa myydä Dellin tietokoneita

25.05.2007 Yhdysvaltalainen tietokoneita ja oheislaitteita valmista Dell on sopinut aloittavansa tuotteidensa myynnin Wal-Mart-halpaketjun myymälöissä.


Kolme vuotta sitten

Oikeuskansleri sallisi Lex Nokian valvonnan yrityksissä

25.05.2009 Helsingin Sanomille puhuneen oikeuskanslerin Jaakko Jonkan mukaan tietosuojavaltuutetulla on oikeus tehdä tarkastuksia yrityksiin, joissa työntekijöiden sähköpostiliikennettä tarkkaillaan.

.