Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Goldman Sachs:

Nokia hakee markkinaosuuksia katteiden kustannuksella

1.3.2006 11:52 Matkapuhelinjätti Nokia aikoo tänä vuonna väkevästi kasvattaa markkinaosuuksiaan jopa katteiden kustannuksella. Näin arvioi Investointipankki Goldman Sachs. Investointipankki uskoo matkapuhelinmarkkinoiden kasvavan vahvasti tänä vuonna.

Goldman Sachsin teknologiaseminaarissa Arizonassa puhuneen Nokian talousjohtajan Rick Simonsonin mukaan yhtiö uskoo markkinaosuuksiensa kasvuun sekä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä että koko vuoden aikana. Investointipankki arvioi kuitenkin, että markkinaosuudet voitetaan alhaisemmilla keskimääräisillä myyntihinnoilla (ASP) ja huonommalla bruttomarginaalilla.

– Tämä vesittää Nokialle wcdma-puhelinten menekin kasvusta, keski- ja korkeamman hintaluokan puhelinten parantuneesta mallistosta sekä uusista halpamalleista syntyneen positiivisen nosteen, Goldman Sachsin analyytikot kirjoittavat raportissaan.

Tänä vuonna matkapuhelinmarkkinoilla koolla on väliä. Vaikka kilpailijat ovat viime vuodesta lähtien pyrkineet Nokian hallitsemille kehittyvien talouksien halvempien puhelinmallien markkinoille, Nokia kasvatti edelleen markkinaosuuttaan. Menestyksen taustalla oli erityisesti suomalaisyhtiön ylivoimaisen tehokas jakelujärjestelmä.

Nokian panostukset omaan jakeluverkostoon Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä muodostavat tehokkaan esteen muille markkinoille pyrkijöille. Ja sama niksi otetaan käyttöön viime vuoden lopulla pettymykseksi osoittautuneilla Latinalaisen Amerikan markkinoilla, missä suurempia markkinaosuuksia tavoitellaan pudottamalla jakeluportaasta välikädet pois, raportissa todetaan.

Yksittäiset hittituotteet eivät riitä

Simonson painotti, että yksittäiset hittituotteet eivät takaa yhtiölle pitkäkestoista kasvua. Tuotteiden ikäsyklit lyhenevät eikä yksi yhtiö pysty monopolisoimaan markkinajohtajuutta. Ajan mittaan brändi, laadukkaat tuotteet ja kattava jakeluverkosto nousevat ratkaisevaan osaan.

Nokia myöntää, ettei sen matkapuhelinmallisto ole vielä täysin kilpailukykyinen. Erityisesti keski- ja kalliimman hintaluokan puhelinmalleihin tarvitaan parannuksia.

– Malliston heikkoudet kampittavat Nokian pyrkimyksiä markkinaosuuden kasvattamisesta kehittyneillä markkinoilla lyhyellä aikavälillä. Odotammekin mielenkiinnolla yhtiön loppuvuoden mainos- ja markkinointirynnäkköä, jotka saattavat kasvattaa markkinaosuuksia, mikäli mallisto saadaan tarpeeksi kiinnostavaksi, investointipankki lisää.

Goldman arvioi, että Nokian verkkoyksikön eli Networksin kohdalla suuren luokan yrityskauppa on mahdollinen. Kilpailija Siemens pyrkii irrottautumaan omasta yksiköstään ja yhtiöt täydentäisivät hyvin toisiaan. Syntyvä kombinaatio olisi tasavahva nykyisen wcdma-markkinajohtajan Ericssonin kanssa.


Jutun kirjoitti: Nina Broström

Nina Broström

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq ja OMX yhdistyvät

25.05.2007 Yhdysvaltalaisen teknologiapörssi Nasdaqin ja Pohjoismaiden pörssiyhtiö OMX:n hallitukset ovat sopineet yritysten yhdistymisestä.


Kolme vuotta sitten

Ikäihmiset jäävät jalkoihin palvelujen sähköistyessä

25.05.2009 Ikääntyvät ovat jäämässä yhteiskunnan sähköisen palvelukehityksen jalkoihin. Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille, käytettävyystutkija toteaa.

.