Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Talentum neuvotellut

Liitot haluavat Kai Mäkelän Talentumin hallitukseen

Kai Mäkelä

8.3.2006 12:21 Talentumin suurin omistaja Alma Media on neuvotellut mediayhtiön muiden suuromistajien kanssa tulevasta yhtiökokouksesta ja hallituksen kokoonpanosta.

Maanantaina Alman edustajat tapasivat Insinööriliiton ja Tekniikan Akateemisten edustajat.

Yksi kiistakysymys koskee suursijoittaja Kai Mäkelän hallitusjäsenyyttä. Alman vahva taustavaikuttaja Sampo ei tiettävästi hyväksy Mäkelää Talentumin hallitukseen.

Jäsenliitot ovat Mäkelän kannalla. Ratkaiseva sysäys Mäkelän puolesta on liittojen saama tieto, jonka mukaan Mäkelä vahvisti maanantaina omistustaan Talentumista. Hän muutti tammikuussa hankkimansa termiinit osakkeiksi.

Mäkelällä on näin kiistatta yli kymmenen prosentin osuus yhtiöstä.

Liitot katsovat, ettei yhtiön toiseksi suurinta omistajaa voi sivuuttaa hallituspaikkoja jaettaessa.

Keskustelussa myös toiminta

Omistajien väliset neuvottelut ovat koskeneet myös Talentumin tulevaa toimintaa.

Alma Medialla on ollut vuosia pattitilanne Talentum-omistuksessa. Yhtiö on ilmoittanut tekevänsä ratkaisun lähitulevaisuudessa.

Vaihtoehtoina on luopua kokonaan Alman osakkeista tai vahvistaa omistusta Talentumista ja sulauttaa se itseensä.

Jäsenliitot ovat sitä mieltä, että Talentum pitää säilyttää itsenäisenä pörssiyhtiönä.

– Kannatamme itsenäistä ja kannattavaa yhtiötä, jolla on vahva tase, vahva osingon maksu ja jonka osakkeen arvo kehittyy positiivisesti, Insinööriliiton puheenjohtaja Matti Viljanen sanoo.

Yhtiökokous tulossa

Talentumin yhtiökokous on 28. maaliskuuta. Yhtiö ei ole vielä tehnyt esitystä hallituksen kokoonpanosta.

Maanantaina Ilta-Sanomat kertoi, että Alma Media haluaa erottaa Talentumin hallituksen puheenjohtajan Jussi Länsiön.

Länsiö on halunnut pitää Talentumin itsenäisenä yhtiönä erillään Almasta.

Länsiö sanoo, ettei hän ole huolissaan omasta tulevaisuudestaan.

– Yhtiökokous ratkaisee henkilövalinnat ja omistajat ilmaisevat yhtiökokouksessa mielipiteensä.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Lounet sulautuu Elisaan

25.05.2007 Turussa ja Lounais-Suomessa toimiva operaattori Lounet sulautuu teleoperaattori Elisaan. Elisa omistaa Lounetista jo 80,5 prosenttia.

.