Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hannele Kalske hallitukseen

PHP puskee tietotekniikkaan

9.3.2006 12:24 Päijät-Hämeen Puhelin ei ole enää pelkästään teletoimintaa ja siihen liittyviä palveluita tarjoava yritys. Tavoitteena on olla jatkossa eteläsuomalainen tietoliikenne- ja tietotekniikkakonserni. PHP Holdingin yhtiökokous muutti yhtiön toimialan määrittelevän yhtiöjärjestyksen pykälää.

- Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä on nyt pohja suunnitelmillemme laajentaa toimintaa lähellä tietoliikennettä oleviin tietotekniikan palveluihin. Pystymme laajentumisen kautta entistä paremmin tuomaan asiakkaille elämää ja toimintaa helpottavia sähköisiä palveluita, uskoo PHP:n toimitusjohtaja Arto Kaikkonen.

PHP on omien verkkojensa myötä paikallinen tietoliikenneyhtiö Päijät-Hämeen maakunnan lisäksi myös Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Pääosa asiakkaista on Lahden talousalueella, mutta yhtiö kertoo kasvattavansa asiakaskuntaansa myös Kanta-Hämeessä ja pohjoisella Uudellamaalla.

- Olemme laajentuneet oman maakunnan ulkopuolelle, ja nyt laajentuminen jatkuu niin, että lisäämme tietotekniikan painoarvoa palveluiden kokonaisuudessa, Kaikkonen sanoo.

Hannele Kalske valittiin uutena jäsenenä PHP:n hallitukseen. Hän on Reumasäätiön toimitusjohtaja ja ensimmäinen nainen PHP:n hallituksessa yhtiön satavuotisen historian aikana. Tuomo Pärssinen jäi pois hallituksesta ikänsä puolesta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Organisoitu keskustelu vapautettiin Lex Karpela -syytteestä

25.05.2007 Helsingin käräjäoikeus vapautti tänään syytteistä kaksi itsensä ilmiantanutta ”organisoidun keskustelun” järjestäjää. Mikko Rauhala ja Einar Karttunen olivat syytteessä teknisen suojauksen loukkausrikkomuksesta. Oikeuden päätöksen mukaan dvd-elokuvalevyissä käytetty suojaus ei ollut tehokas.


Kolme vuotta sitten

Jippii-jutusta hovioikeuden päätös torstaina

25.05.2009 Helsingin hovioikeus antaa torstaina päätöksen teleoperaattori Jippiin eli nykyisen Saunalahden epäillyistä talousrikoksista.

.