Soprano laajentaa ohjelmistobisnekseen
10.3.2006 08:46 Markkinointiviestintäkonserni Soprano Oyj:n liikevaihto kasvoi viime vuonna 45 prosenttia 13,4 miljoonaan euroon ja liikevoitto 20 prosenttia 373 000 euroon. Yhtiö uskoo, että tulevaisuudessa kasvuun vaikuttaa merkittävästi uusi pk-yritysten sähköisen markkinoinnin ohjelmistotuoteperhe.
Sopranon tiedotteen mukaan yrityksen liiketoiminnan kehitys oli myönteistä ja toiminta huomattavista ohjelmistotuotekehityksen investoinneista huolimatta kannattavaa. Liikevaihto kasvoi pääasiassa emoyhtiön liiketoimintaan oleellisesti kuuluvan arvopaperikaupan ansiosta.
Konsernin ydin, Soprano Oyj Communications ja sen liiketoiminta, kehittyivät varsin suotuisasti. Mainonnan ja viestinnän palvelujen kysyntä kasvoi, ja yksikkö voitti uusia merkittäviä asiakkuuksia.
Yhtiön hallitus uskoo konsernin liikevaihdon kasvavan ja koko vuoden toiminnallisen tuloksen paranevan edellisvuoteen verrattuna. Hallitus uskoo, että oman ohjelmistotuotteen kansainvälisellä lanseerauksella on merkittävä positiivinen vaikutus yhtiön tulevaan toimintaan ja kasvuun.
Soprano sai ohjelmistotuoteperheensä asiakasyritysten testikäyttöön tämän vuoden alussa, ja nyt tuotetta valmistellaan kansainvälisille markkinoille.
Vastatakseen alan kasvaviin haasteisiin yhtiön hallitus myös harkitsee vaihtoehtoja ohjelmistotuotekehityksen ja ohjelmistojen kansainvälisen markkinoinnin rahoituspohjan vahvistamiseksi. Vaihtoehtoina hallitus harkitsee ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myymistä ja yleistä tai suunnattua osakeantia ja -myyntiä. Yhtiön hallitus harkitsee myös siirtymistä Helsingin Pörssin ML-markkinasta likvidimmälle NM-listalle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä
25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.
Kolme vuotta sitten
Ikäihmiset jäävät jalkoihin palvelujen sähköistyessä
25.05.2009 Ikääntyvät ovat jäämässä yhteiskunnan sähköisen palvelukehityksen jalkoihin. Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille, käytettävyystutkija toteaa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän 08:37
- Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi 09:03
- Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla 09:46
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta 08:05
- Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin 10:23
- Hamppua ja lupiineja – sinivalkoinen cocktail autoille 10:35
- Barentsinmerellä vääntöä – Shell syrjäyttämässä Statoilin 10:21
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- » Taloussanomat.fi












