Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mutta neuvottelee paremmista sopimuksista

Proha hyväksyi ostotarjouksen tyttärestään

13.3.2006 14:53 Prohan ja sen alakonsernin Artemis International Solutions Corporationin (Artemis) hallitukset ovat hyväksyneet yhdysvaltalaisen ohjelmistoyhtiö Trilogyn tytäryhtiön ostotarjouksen Artemiksesta. Trilogy tuli Artemiksen osakkeenomistajaksi vuoden 2004 rahoitusjärjestelyn yhteydessä.

Kauppa toteutetaan teknisesti sulautumisena, jossa ostaja maksaa Artemiksen osakkeenomistajille sulautumisvastikkeena 1,60 Yhdysvaltain dollaria kantaosakkeelta ja etuoikeutetuista osakkeista 2,20 dollaria osakkeelta. Kaupan kokonaishinta olisi toteutuessaan noin 27 miljoonaa dollaria eli noin 23 miljoonaa euroa.

Kauppa vaatii Artemiksen yhtiökokouksen hyväksymisen. Hyväksymiseen vaadittava enemmistö Artemiksen osakkeenomistajista on sitoutunut päätökseen, ellei osakkeista tehdä ennen yhtiökokousta ehdoiltaan parempaa tarjousta, Proha kertoo.

Sopimuksen mukaan Prohalla on oikeus tehdä muiden tahojen kanssa ehdoiltaan parempi sopimus maaliskuun loppuun mennessä. Tällaisia neuvotteluja on meneillään, ja Proha keskustelee myös vaihtoehdoista, joissa Prohan omistus Artemiksessa jatkuisi vähemmistöosakkuutena. Mainitut järjestelyt tähtäävät myös Artemiksen yksityistämiseen.

Prohalle 10,7 miljoonaa

Proha omistaa Artemiksesta 53,3 prosenttia ennen kauppaa. Kaupan toteutuessa Proha saa omistuksestaan noin 10,7 miljoonaa euroa.

Kaupan jälkeen Proha jatkaa öljy- ja kaasusektorilla toimivan projektinjohtamiseen keskittyvän liiketoiminnan kansainvälistämistä ja laajentamista sekä Prohan muiden projektinjohtamisen ohjelmistojen kehittämistä ja myyntiä.

Prohan liiketoiminta koostuu projektijohtamisen palveluista ja ohjelmistoista, joita tarjotaan ja myydään asiakkaille maailmanlaajuisesti.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä

25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.


Kolme vuotta sitten

Ikäihmiset jäävät jalkoihin palvelujen sähköistyessä

25.05.2009 Ikääntyvät ovat jäämässä yhteiskunnan sähköisen palvelukehityksen jalkoihin. Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille, käytettävyystutkija toteaa.

.