Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kohti Väli-Suomi-ilmiötä

Mehtälä: Tuntityö ei kasvata Suomen vaurautta

14.3.2006 09:51 Suomen Microsoftin toimitusjohtajan Martti Mehtälän mukaan on vaikea kuvitella, että pelkästään tuntityötä tekemällä suomalaisten vauraus voisi lisääntyä, kun tuntityö näyttää siirtyvän Intian kaltaisiin paikkoihin.
Hän ottaa myös kantaa keskusteluun digitodayssa.

- Sen sijaan että väestö siirtyisi suuriin keskittymiin, trendi onkin enemmän Väli-Suomen syntyminen, hän toteaa digitodaylle.

Mehtälä ottaa esimerkiksi Salon seudun, jonne on syntynyt merkittävä ict-klusteri.

- Kuten hyvin tiedämme väestöä kulkee siellä töissä sekä ympäröivistä pienistä kunnista että suuremmista kaupungeista aina pääkaupunkia myöten.
Tulevaisuudessa ei välttämättä ole vain isoja keskittymiä kuten pääkaupunkiseutu, Tampere tai Oulu. Sen sijaan Väli-Suomeen voi kehittyä useita Salon kaltaisia pienempiä keskittymiä.

Kilpaliluedun saavuttaminen

Toimitusjohtajan mukaan muutama vuosikymmen sitten uuden teknologian nopealla käyttöönotolla saavutettiin selkeää kilpailuetua.

- Seuraavassa vaiheessa opittiin soveltamista ainakin kohtuullisen hyvin ja sekin tuotti kilpailuetua. Tämän hetken ja tulevaisuuden perusta voisi olla tekijänoikeusteollisuus, joka sisällä ovat musiikki, filmit, sovellukset ja mitkä tahansa innovaatiot. Niiden ympärille yritysten arvo, kasvu ja menestyminen syntyy.

Tunnepohjaista keskustelua

Mehtälä korostaa, että samaan aikaan näyttää kentällä ja myös mediassa vellovan hypokraattinen ja tunnepohjainen keskustelu esimerkiksi Open Source -ilmiöstä bisneksenä.

Hän ottaa esiin kirjoituksen digitodayssa: http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=9&news_id=54323

- Omasta mielestäni tämä on kummallinen keskustelu, josta puuttuu taloudellinen logiikka. Eli toisaalta väitetään, että tekijänoikeuksia esimerkiksi ohjelmistoissa ei tarvita, sillä businesslogiikkana on tehdä rahaa palveluista eli lähinnä ylläpidosta ja tuntityöstä.

- Omasta mielestäni esimerkiksi tietotekniikassa palveluita tarvitaan määrättömästi vain jos pidetään järjestelmät mahdollisimman monimutkaisina mahdollisimman pitkään.

Triviaalityöstä eroon

Hän huomauttaa, että toisaalta jopa samat yritykset kertovat lähes samassa lauseessa, että Suomessa ei kannata tehdä palveluita eli tuntityötä, vaan ne täytyy kustannussyistä ulkoistaa Intiaan.

- Insinöörinä tässä on pakko kysyä, että miten tämä malli nyt sitten vaurastuttaa Suomea ja yrityksiä ja tuo tänne lisää työpaikkoja? Omasta mielestäni kaikesta triviaalityöstä pitäisi pikemminkin päästä eroon mahdollisimman pian ja siirtää resursseja niille alueille, joilla oikeasti parannetaan tuottavuutta ja ihmisten osaamista

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Sun julkisti avoimen lähdekoodin GlassFish-sovellusalustan

11.02.2009 Sun Microsystems on julkistanut avoimeen lähdekoodiin perustuvan Sun GlassFish Portfolio -sovellusalustan web-sovellusten kehittämiseen. Siihen on koottu usean avoimen koodin projektin tuloksia.

.