Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osana klusterihanketta

Helsingin kaupungilta digitaaliajan kasvuohjelma

17.3.2006 13:24 Helsingin kaupungin elinkeinopalvelu tuottaa osana Forum Virium Helsinki -klusterihanketta digitaalisten sisältöjen ja palvelujen kasvuyrityksille kehittämisohjelman, kasvuohjelman.

Se toteutetaan yhteistyössä Helia ammattikorkeakoulun, Culminatum Ltd Oy:n Digitaalisen median, sisältötuotannon ja oppimispalvelujen osaamiskeskuksen ja Digitaalisen sisältötuotannon kehittämisyhdistys Diges ry:n kanssa.

Kasvuohjelma on osapuolten mukaan kasvuyritysten liiketoimintaosaamisen kehittämispaketti. Kokonaisuus sisältää koulutusohjelman liiketoiminnan eri osa-alueilta sekä yrityskohtaista valmennusta. Ohjelman tavoitteena on mukaan valittavien pk-yritysten kasvun varmistaminen.

Kasvuohjelma 1:een valitaan enintään 12 kasvuyritystä. Ensimmäinen ohjelma käynnistyy toukokuussa ja jatkuu vuoden loppuun.

Forum Virium Helsingin jäsenistöstä muodostetaan neuvonantaja- ja mentoriverkosto, Kasvuohjelman kummit. Lisäksi Forum Virium Helsingin veturi- ja kumppaniyritykset tukevat Kasvuohjelman yhteisien tilaisuuksien järjestämistä.

Kaksi avainhenkilöä

Kasvuohjelma on tarkoitettu Helsingin seudulla toimiville kasvuhakuisille ja -kykyisille digitaalisia sisältöjä ja palveluita tuottaville pk-yrityksille. Kasvuohjelma tarjoaa työkaluja yritysten johdolle ja kehittämistehtävissä toimiville.

Jokaisesta yrityksestä ohjelmaan osallistuu kaksi avainhenkilöä, jolloin Kasvuohjelman anti on tehokkaammin yrityksen hyödynnettävissä.

Yrityksille laaditaan yrityskohtaiset Kasvusopimukset, joissa sovitaan taloudellisten ehtojen lisäksi tavoitteista. Yrityksen tarpeista lähtien laaditaan yrityskohtainen kehittämisohjelma sekä sovitaan omaan yritykseen liittyvästä kehityshankkeesta, joka toteutetaan ohjelman tuella.

Ohjelmasta, sen rahoituksesta sekä osallistujien, kouluttajien ja valmentajien valinnoista vastaa Helsingin kaupungin elinkeinopalvelu.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Wal-Mart alkaa myydä Dellin tietokoneita

25.05.2007 Yhdysvaltalainen tietokoneita ja oheislaitteita valmista Dell on sopinut aloittavansa tuotteidensa myynnin Wal-Mart-halpaketjun myymälöissä.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.