Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Etlan tutkimusjohtaja

Väärin käytettyjä tutkimustuloksia Suomen kilpailukyvystä

17.3.2006 11:26 Suomen kilpailukyvystä kertovia tutkimustuloksia käytetään karkeasti ja osittain tietoisestikin väärin. Niihin vedoten saatetaan kieltäytyä yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta keskeisistä uudistuksista ja joskus edes keskustelemasta aihepiiristä.

Etlan tutkimusjohtaja Petri Rouvinen toteaa Teknologiateollisuuden Vision-lehden haastattelussa maan sijoituksella kilpailukykyvertailussa ja sen nykyisellä elintasolla olevan vahvan korrelaation. Sen sijaan indeksiarvolla ja tulevalla taloudellisella kasvulla ei ole minkäänlaista korrelaatiota.

Maan hyvä sijoitus vertailussa voi kääntyä suotuisaa kehitystä vastaan, jos se otetaan yksiselitteisenä totuutena ja sen varjolla kieltäydytään kilpailukykyä parantavista muutoksista. Esimerkiksi Saksa ja Japani keikkuivat 1990-luvun alussa mittausten kärjessä Suomen ja Irlannin ollessa puolenvälin alapuolella.

Pudotusta tulisi

Pelkkiin tilastollisiin faktoihin perustuen Suomi putoisi vertailuissa Rouvisen mukaan 3-16 sijaa. Pehmeät muuttujat eli harvalukuisat haastattelut pitävät yllä Suomen korkeata sijoitusta.

WEF:n tutkimuksessa ei kiinnitetä lainkaan huomiota julkisen sektorin toimintaan, verotukseen eikä työmarkkinoihin. Näiltä aloilta löytyvät Rouvisen mukaan lyhyen vuosityöajan lisäksi juuri Suomen heikkoudet. Suomen vahvuudet liittyvät sellaisiin instituutioihin kuten koululaitos ja oikeuslaitos sekä vahvaan teknologiapanostukseen.

Pitkän aikavälinen kasvun edellytykset Suomessa ovat tosiasiassa huonot. Kasvun edellytykset eivät ole kunnossa.


Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Wal-Mart alkaa myydä Dellin tietokoneita

25.05.2007 Yhdysvaltalainen tietokoneita ja oheislaitteita valmista Dell on sopinut aloittavansa tuotteidensa myynnin Wal-Mart-halpaketjun myymälöissä.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.