Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
World Economic Forumin indeksissä

Suomi putosi teknologian mitalisijoilta

28.3.2006 13:34 Suomi on tipahtanut viidenneksi sveitsiläisen World Economic Forumin teknologiahyödyntäjien indeksissä. 115 maan listaa johtaa Yhdysvallat, kakkosena on Singapore ja kolmantena Tanska. Suomi putosi viime vuodesta kaksi sijaa.

Davosin talouskokouksen järjestäjä kokosi tietoteknologiaraportin viidettä kertaa.

- Pohjoismaat sijoittuvat tutkimuksessa erityisen hyvin, kun ottaa huomioon, että Islanti on vielä neljännellä tilalla ja Ruotsi kahdeksantena. Nämä maat ovat myös kilpailukyvyssään vahvoilla, totesi teknologiaraporttia koonnut Augusto Lopez-Claros.

Suomen putoaminen teknologian hyödyntämisessä antaa odottaa, että sijoituksemme heikkenee myös seuraavan kerran julkistettavassa kilpailukykyraportissa. Viime vuonna WEF rankkasi Suomen kilpailukyvyltään maailman ykköseksi.

Pohjoismaat hyvä esimerkki

Lopez-Claros sanoo informaatio- ja kommunikaatioteknologioiden olevan tärkeimpiä tuottavuuden ja kilpailukyvyn kohottajia. Pohjoismaat ovat tästä hyvä esimerkki.

- Ne pitävät julkisen rahoituksensa kunnossa, minkä ansiosta hallitukset voivat investoida koulutukseen ja ict:hen.

Katsauksessa tarkastellaan kunkin maan tietoteknologian rakennetta ja hallintoa sekä kansalaisten, yritysjohtajien ja hallitusten valmiutta sekä todellista ict:n käyttöä.

Suomen sijaa pudottaa esimerkiksi verotuksen vaikutus teknologian käyttöön. Suomalaiskodeissa on suhteellisen vähän televisioita ja online-yhteyksisiä henkilökohtaisia tietokoneita. Sijoitusta laskee myös kaapeliverkon kautta internetiä käyttävien vähäisyys.

WEF:n mukaan huippuluokkaa on suomalaisyritysten ja yliopistoiden yhteistyö tutkimuksessa sekä mitätön byrokratia, jonka ansiosta yrityksen - myös it-yrityksen - perustaminen on helppoa.

Ahkerimpia teknologian käyttäjiä ovat Suomessa liikemiehet, sitten virkamiehet ja vasta viimeksi yksityiset. Suomalaiset olisivat asenteiltaan valmiimpia käyttämään uutta teknologiaa kuin he todellisuudessa käyttävät.


Jutun kirjoitti: Kirsi Hyytiäinen

Kirsi Hyytiäinen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Äänestyspaikan näkee netissä

25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.

.